torstai 26. huhtikuuta 2012

PIF

Tänään postilaatikossa oli ihana yllätys! Sain PIF-paketin Babsilta. Paketissa oli tällaista kaikkea kaunista.
Ihana pistelty pieni tyynykoriste. Tuo teksti on todella kaunis sekä ulkonäöltään että sisällöltään. Ja väri on ihana:).
Taustapuolella on pieni tasku ja sieltä löytyi kauniit sakset!
Lisäksi tämä toivemallini CCN Party Cakes. Ja siihen lankoja. Oi mitkä värit!
Tämä on aivan ihana paketti. Oli kiva osallistua PIF-arvontaasi Babs! It was very nice to participate in Your PIF-lottery Babs! I'm so glad for the gift! Thank You Babs! Iloa päiviinne!

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Helmiä





Kevätaurinko lämmittää jo mukavasti. Se innostaa myös kokeilemaan uutta. Yleensä värini on enemmän punasävyistä, mutta kesä on sininen. Tein kesäksi sinisävyisiä helmiä oikein koruvaijerista. En tiedä tuliko tehtyä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta kivat helmet ja rannekorun sain aikaiseksi:).








Olen itse opetellut koruntekoa kuvista mallia katsomalla. Helmet ja tarvikkeet olen ostanut Sinellistä.






Helmiä päivien ketjussa ovat myös ne hetket, jolloin ehtii rauhoittua ja nauttia luonnon pienistä ja suurista ihmeistä. Aurinkoisen aamupäivän kävely hiljaisella rannalla kevään tulosta nauttien. Pensaiden silmut jo aukeamassa.







Järvi vielä jäässä, tosin jää jo ohutta ja ranta sulana.






Vielä rannassa yöpakkasen jälkiä.






Ja poikien tuomat ensimmäiset sinivuokot.

Kiitos teille kaikille mieltä lämmittävistä kommenteista. Ne ovat myös helmiä:).

Nautitaan päivien helmistä!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Tunnustus




Sain Irmalta Irman kammari-blogista kivan yllätyksen, Kaunis Blogi-tunnustuksen. Kiitos Irma!

Tunnustus tulee jakaa edelleen viidelle blogille, joilla on alle 200 lukijaa. Tähän valitsin ensin kaksi ihanaa blogia, joita olen seurannut kauan. Lisäksi kolme uudempaa tuttavuutta, ihania ja innostavia blogeja nämä kaikki.


Rouva Ruusupuu
Unelmapistot
Fannyn talossa
Variksen villat
Pieni ristipistoblogi


Monia muitakin ihania blogeja seuraan, tekisi mieleni jakaa tunnustusta myös niille:).





Aurinkoista pääsiäispäivää!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen





Pääsiäisviikko. Pajunoksat koristeltu ja virvottu, pääsiäisruohot kasvaneet. Tänä vuonna ruohoa myös suloisessa ruusukupissa. Meillä perinteisiin kuuluvat tietyt herkut, rahka-persikkapullat, lusikkaleivät ja pasha. Ja Matteus-passion sävelin hiljennymme pääsiäisen sanoman äärelle.






Kuistikin on koristettu juhlaa varten.






Viime viikolla oli ihanan lämmin ilma, laitoin narsissit ulos ruukkuun. Siellä ne loistavat kevään keltaisina aurinkoina.






Tässä muutamia keskeneräisiä projekteja. Eikö se niin ollutkin, että monenlaisia töitä on hyvä olla tekeillä, niin voi aina mielialan ja innostuksen mukaan tehdä niitä;). No, minulla nämä sukat ovat olleet tekeillä jo jonkin aikaa. Löysin tuon vaaleanpunaisen 7veljestä-langan, oli ihan pakko aloittaa sukat!






Viime viikon lämpiminä päivinä jo haaveilin kesästä, ja aloitin tämän kesähuivin. Väri nyt ei pääse kyllä oikeuksiinsa tässä kuvassa. Tuo on oikein pehmeä vaaleansininen, lankana Rose mohair, puikot no:8. Valmista tulee siis nopeasti!






Pistely on myös vähän edennyt...





10-vuotiaani innostui rakentamaan mäkiauton. Pohjana vanhat rattaat. Huomatkaa käsijarru!





Lapsena meillä oli ihania joulukoristeita, noita "lumisadepalloja". Olen nyt yrittänyt myös niitä jouluksi ostaa, mutta huonolla menestyksellä. Tai siis ostaminen on kyllä onnistunut, mutta säilyminen ei. Muutamana viime vuonna pallo on kestänyt yleensä päivän. Pienet ovat innokkaasti niitä ihailleet...
Tätä meillä on kyllä naurettu monesti. Nyt sisareni ilahdutti minua tällaisella suloisella pääsiäispupulla! Ja se on kestänyt jo useamman päivän:).





Viikonloppuna takatalvi yllätti. Saimme lunta taas 10 senttiä! Narsissit silti hehkuvat valoa.





Oikein Hyvää ja Rauhallista Pääsiäistä!