sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Kevätkesää





Ihana kevätkesän aika on taas. Luonto herää, kukkii ja tuoksuu ja linnut laulavat aamuvarhaisesta iltamyöhään.
 
Jokin aika sitten sain valmiiksi villapaidan, jonka kudoin suomalaisesta lampaanvillasta. Halusin  kevyen ja pehmeän neuleen. Tumma lanka on Vanhalan lammastilan musta villalanka ja oranssi lanka on Pirtin kehräämön karstalankaa.
Paidan ohjeena käytin Saimaa-malliston Savotta-neulepuseron ohjetta, mutta tein sileää neuletta koko paidan.






Tämä kuvio on oikeastaan kirjontamalli. Sain tyttäreltäni tuliaiseksi muutama vuosi sitten kirjontakirjan. Sen kirjainmerkkejä ja kieltä en valitettavasti osaa lukea, mutta mallit ovat kauniita. Tämä on yksi niistä malleista. 






Paitalankoja jäi vielä jonkin verran. Virkkasin istuinalustan ja huovutin sen pyykkikoneessa. Sitten virkkasin reunuksen oranssilla langalla. 
Kudoin vielä pienen Wisby-minilapasen Sofia Kammebornin ohjeella. Nuo minilapaset ovat kivoja koristeita.







Tämä alkukevät oli viileä. Odotin hiirenkorvia vapuksi, kuten monena vuonna on ollut, mutta tänä keväänä hiirenkorvat puhkesivat vapun jälkeisellä viikolla. Ihanaa kevään heleää vihreyttä!
Tämän koivun kuvasin omalla pihallamme 6.5. aamulla töihin lähtiessäni.







Vuokot ovat kukkineet jo ennen vappua. Ensin sini- ja sitten valkovuokot. 
"Vuokko se silmansä aukaisee, talvi on mennyt, se kuiskailee..."







Viime viikolla avasivat kirsikkapuut herkän vaaleanpunaisen kukintonsa. Sitä haluan aina käydä ihailemassa. Nämä kukat kuvasin Margretebergissä. Olisipa kyllä ihanaa, jos omassa pihassakin olisi tällainen vaaleanpunainen pilvi :)



 




Helatorstaiviikonloppuna olikin useampi vapaapäivä. Saimme viettää kivan alkukesäisen loman mökillä. Heräsin eräänä aamuna auringonnousuun, oli kaunista!


Aurinkoisia kevätkesän päiviä Sinulle!