torstai 21. helmikuuta 2013

Hiihtoloma





Miten aika rientääkään, juuri oli joulu ja nyt on jo hiihtoloma! Alkuviikon vietimme lomaillen mummolassa. Kamera unohtui kotiin, joten maisemakuvat jäivät ottamatta. Mielessäni näen hohtavan valkoiset hanget, peltoaukeat, jotka jatkuvat kauas,kauas. Kauniin kylän, keltaisen puukirkon mäellä. Ja joen, nyt tosin jään peittämän.

Matka oli pitkä, autossa ehdin kutoa kesänvärisiä sukkia. Lanka Novitan raitalankaa.






Mummolassa ulkoiltiin ja pelattiin lautapelejä. Välillä ehdin myös aloittaa Babsilta saamani kakkumallin. Niin ihania vaaleanpunaisia lankoja;).








Ja kotiin tultua kevätsiivouksen aika. Marokkolaismatotkin ulos hankeen puhdistumaan!

Ihania kevättalven päiviä!

lauantai 16. helmikuuta 2013

Lunta!




Nyt on lunta! Muutamana päivänä oli suojasää, ja silloin lumet putosivat katolta. Tälllainen on näkymä makuuhuoneen ikkunasta..





Ja kinokset pihalla, huh. Tuleeko kesä joskus ja sulattaa nämä kaikki?






Lämmikkeeksi kudoin sukat. Lanka 7veljestä valmis raitalanka.








Olen ihaillut näitä kahvikuppineulatyynyjä. Nyt tein lahjaksi tällaisen ruusuisen.


Olen saanut tunnustuksen Variksen villat-blogista. Kiitän lämpimästi tunnustuksesta!

Kauniita talvipäiviä!

(nämä asetukset ovat taas jotenkin muuttuneet...)

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Neuleita ja paketti




Kudoin toisellekin pojalle lapaset. Langat 7veljestä. Lapaset valmistuvat niin nopeasti, niitä on hauska tehdä. Taidanpa vielä muutamat kutoa, nythän niitä tarvitaan.

Tänään on laskiaissunnuntai. Kävimme poikien kanssa hiihtämässä. Lunta on tullut viime päivinä taas paljon ja latuja ei ollut ajettu. No, meitä se ei haitannut, hyvin pystyi perinteistä hiihtämään. Mutta isommat joutuivat luistelulatuja vähän etsiskelemään.





Pienimmälle pojantyttärelle tein ihanan pehmeät sukat. Lankana on Dropsin alpakkalanka. Lanka on sen verran ohutta, että käsiala näyttää aika epätasaiselta. Ja kuvassa värit eivät ole oikean näköiset. Oikeasti vaaleanpunainen on suloisen pehmeä ja raidat tummaa vanhaa roosaa.

Malli on isoäidiltäni oppima siksak-kuvio. Se on hyvin helppo tehdä ja mielestäni kaunis.
Ensimmäinen kerros kudotaan nurjaa, toinen oikeaa. Sitten aloitetaan mallineule: Ylivetokavennus, välisilmukat oikein (tässä2, aikuisen sukassa 5), langankierto, 2 o, langankierto, välisilmukat(saman verran kuin ensiksikin), 2 o yhteen. Tätä koko kerros. Seuraava kerros oikein, seuraava taas mallineuletta. Siis joka toinen kerros mallineuletta, joka toinen oikeaa.



Onnetar suosi minua Variksen villat-blogin arvonnassa. Näin suloisen paketin sain!



Kauniit leipäkoriliinat ja suklaata. Kiitos!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Helmikuu!



Helmikuu ja kynttilänpäivä. Vanha sanontahan on että kevättä kynttelistä. Päivä on jo pidentynyt, sen huomaa. Ja hiihtokelit parhaimmillaan!
Joulupistelyjen viimeistely on minulla työn alla. Tämän kokeilin nyt tehdä ilman ompelukonetta. Välissä on pahvi ja hiukan pehmustetta.
Malli on freebie täältä.




Taustakankaaksi valitsin punapilkkuisen puuvillakankaan.





Tässä kivassa seuraamassani blogissa on muutto tulossa. Sain inspiraation pistellä uuteen kotiin avaimenperän.




Taustaan valitsin talokankaan. Onnea uuteen kotiin!





Pojat tilasivat lapasia, tai vanttuita, kuten minä sanon. Vasemmanpuoleiset kudoin pojan omista toiveväreistä. Ovat kuulemma tosi hyvät:). Oikeanpuoleiset (joista kuvaushetkellä löytyi vain toinen...) olen kutonut 7veljestä Nostalgia-langasta. Nekin ovat saajan mielestä juuri sopivat.




Tässä talvisia tunnelmia mökiltä.

Kauniita alkukevään päiviä!