sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Kolmas adventti



"Nyt syttyy kolmas kynttilä..." Jo kolmas adventtisunnuntai. Pipareita ja joulutorttuja on jo viime viikolla leivottu ja syöty. Muitakin jouluherkkuja on suunnitteilla. Saa nähdä, mitä kaikkea innostun tekemään.
Nämä adventtisunnuntait tarjoavat ihanan lepohetken joulun edellä, näin ehtii pysähtyä arjen kiireistä.





Tänään oli kaunis kuura puissa. Aivankuin olisi katsonut mustavalkoista luontoa. Mäntyjen rungot näkyivät lämpimän punaruskeina kuuraisten oksien välistä. Talvinen luonto näytti taas kauneutensa vaikka sää olikin pilvinen koko päivän.








Ostin joululahjaksi pienen nuken. Nukkeraukalla ei ollut vaatteita, joten ompelin joustosametista paidan, housut ja pipon. En jaksanut piirtää kaavoja, vaan leikkelin summassa kappaleet. Ihan hyvin onnistuin :).






Pehmeästä flanellista tein vielä tyynyn ja peiton.









Oikein hyvää ja rauhallista alkavaa viikkoa ja joulun odotusta!







sunnuntai 2. joulukuuta 2018

1. adventti



Viime joulun pieni joulukaktus on avannut kukkansa adventin aikaa juhlistamaan.







Meillä on tapana adventtisunnuntaisin lounaalla sytyttää kynttilä. Tänä vuonna laitoin adventtikynttilöiksi upeat punaiset kynttilät. Amaryllis kuuluu myös jouluperinteisiimme. Kuvassa olevan hienon kerratun kukan toi poikamme.







Hyasintin tuoksu tuo joulun tunnelmaa. Tein pienen asetelman kirpparilta ostamaani kuppiin.






Pienimmän lapsenlapsen ristiäiset ovat pian. Vauvalle kudoin sukat vaaleanpunaisesta Novitan 7veljestä-langasta. Etuosaan tein kolme kapeaa palmikkoa.








Saksassa näin kukkakaupassa kivoja linnunruokariipuksia. Kokeilin tehdä muutamia omenoista, rasvapalloista ja koristeista. Nämä näyttivät kiinnostavan lintuja kovasti.








Joululyhtyyn pääsi tänä vuonna pieni peura kuusimetsään. Kuusessa oleva lintu löytyi kukkakaupan koristevalikoimasta.







Mökillä oli jo järvi jäätynyt. Luonnon kaunista taidetta!
Oikein hyvää adventin aikaa!