tiistai 17. elokuuta 2010

Koulu alkoi

Meillä alkoi tänään koulu. Lapset lähtivät ihan innokkaasti loman jälkeen uuteen kouluvuoteen. Minustakin aina tuntuu, että uusi aika alkaa koulun alusta.
Innostuin vähän piristämään kotia Marimekon kankailla. Eteisessä meillä on verhon takana kenkähyllyt ja luistimet ja muuta sellaista. Verho peittää kaiken ja siistii eteisen ilmettä. Löysin siihen Meloni-kangasta, joka on tosi raikas.



Löysin myös iki-ihanaa Tantsu-kangasta yhteen poikien huoneeseen.


Kun koululaiset lähtivät ja talo hiljeni, pikkupojat leikkivät omia leikkejään, sain maalattua uuden kirppis-ostoksen, nukensängyn. Edellinen on jo aikansa elänyt. Olisin halunnut maalata tämän myös hennon vaaleansiniseksi kuten edellisenkin, mutta enpä viitsinyt sen takia lähteä maalikauppaan, vaan käytin vanhaa valkoista maalia.



Meillä on saksalainen tapa antaa ekaluokan aloittavalle ensimmäisen koulupäivän jälkeen "Schultüte". Siinä on sisällä kaikkea pientä koulutavaraa ja muuta kivaa. "Tuutti" on mukava tapa juhlistaa koulutien alkua.
Opiskelun iloa kaikille koululaisille!



4 kommenttia:

Marie Elisabeth kirjoitti...

Teilläkin päästiin arjen ytimeen koulujen alettua ;)
Utelijaana kyselen että miten teillä on perinne saanut alkunsa ? (saksalainen aloitus paketti)
Meillä meinaan esikoinen käy Helsingin Saksalaista koulua. Kävi ensin peruskoulun ja on nytten lukion toisella.

Uudet tekstiilit piristää kummasti ja muuttaa tilan ilmettä. Syksyn tullen on kiva vähän vaihtaa sävyjä :)

Mukavaa loppuviikkoa sinulle Maria

Maria kirjoitti...

Hei, perinne johtuu koulutuksestani, olen saksan ja ruotsin opettaja:). Onko teillä siteitä myös saksankieliseen kulttuuriin? Ruotsiinhan teillä on, sen olen blogistasi lukenut.

Oikein hyvää ja rauhallista viikonloppua Sinulle!

Aurinkoisin terveisin Maria

Mari kirjoitti...

Kiva tapa teillä, en ole ennen kuullutkaan.
Tantsukangas on kaunista, joskus vielä hankin sitä meillekin jonnekin.

Koulun alkaminen on aina uuden alku meilläkin, kesähulinat päättyy ja arki alkaa. Meillä on nyt eskarilainen eli ensi vuonna sitten jänskätäänn ekaluokale menoa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Maria!

Löysin vasta nyt blogiisi
Rouva Ruusupuun komenntien kautta.
Ihana blogi Sinulla!
Paljon kauniita kuvia,kesän kukat olivat ihastuttavia ,mieleen jäi erityisesti kuva hehkuvan pinkistä neilikkaruusustasi.

Miten kauniita ristipistoja oletkaan tehnyt ja hienoa oli huomata että teillä käsitöitä tekevät myös lapset/nuoret. :)

Minun tyttäreni 14v ja poika 13v ovat myös innokkaita tekemään käsillään ja nautin kovasti kun istumme tytön kanssa soffalla ja teemme molemmat ristipistoja..

Mukavaa Viikonloppua Sinulle!

(Liityin heti lukijaksi blogiisi)