lauantai 8. tammikuuta 2011

Joulupistelyä

Olen seurannut monien blogeissa huippuhauskaa Ristipistohassutusta. Niinpä olen innostunut itsekin taas uusista malleista. Löysin Freebie Gallerysta kivan joulumallin. Langat ovat DMC, kangas Floba. Värit valitsin omista langoistani. Sain mukaan myös vähän hopeista välkettä. Aloitin eilen, viimeistelin tänään!



Taustaksi laitoin kirppislöytökangasta. Nauha olisi saanut ehkä olla hiukan pehmeämpi sävyiltään, mutta tuo ruutunauha on niin kiva..


Nyt kuusessa, joskus myös takan reunalla tai hyllyllä.




En olekaan esitellyt hauskinta (ja parasta?) heräteostostani.
Nuorena avioparina ensimmäisiä ostoksiamme oli Husqvarna-ompelukone. Sillä olen ommellut paljon yli 25 vuoden aikana. Ja nuoriso myös. Viime vuonna kone kuitenkin meni rikki. Päätin ostaa uuden samanmerkkisen, olin jo mallinkin valinnut. Kuitenkin päätin sitten lykätä hankintaa, olihan talossa tyttären kone, jota sain lainata. Tytär muutti syksyllä omaan asuntoon
ja kone tietenkin myös. Satuinpa sitten käymään kiireisillä ruokaostoksilla Lidlissä, ja siellä huomasin Singer-koneen 80e. Ei muuta kun ostoskärryyn ja ompeluongelmat oli ratkaistu.
Olen erittäin tyytyväinen tähän heräteostokseeni ja monesti minua on huvittanut erityisesti se, mistä tämän ostin.

Joululahjaksi ompelin aikuisille lapsillemme jokaiselle pöytäliinan Marimekon kankaista. Niitä en tietenkään huomannut kuvata, kankaat olivat ihania, ruskea-musta-valkoista ja musta-harmaa-valkoista. Yhden sinisen liinan löysin valmiina.
Uusimmassa Suuri Käsityölehdessä päätoimittaja Heidi Laaksonen lainaa sosiaalipsykologi Jaana Venkulaa. Venkulan mukaan aivoissa alkaa tapahtua vasta, kun meillä on lupa ratkaista ongelmia monipuolisesti käsillä tekemisen kautta. Säännöllinen käsityöharrastus myös lisää mielihyvähormonien eritystä sekä vähentää tehokkaasti masennusta ja stressiä, sanoo Venkula.
Siispä käsitöitä tekemään!

4 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Hienosti sanottu Jaana Venkulalta ja tiedetään, että pitää niin paikkansa. Näinhän se on.

Ihana joulukoriste, pitää etsiä tuo malli. Aloitan loppukuusta taas joulukoristeiden tekemisen, tavoitteena on kaksi per kuukausi :)

Lennu kirjoitti...

Onpa kaunis joulukoriste! Joulukoristeiden pistely täytyy ottaa ohjelmaan tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna kyllä ehdottomasti minunkin.

Irmeli kirjoitti...

Kauniin koristeen olet pistellyt ja ihanat värit olet valinnut. Osuvasti on Venkula kirjoittanut ja samaa mieltä olen myös minä. Meidän paikallislehdessä oli myös joskus viime syksynä 10 hyvää syytä, miksi käsillä tekeminen on niin arvokasta. Otin leikkeen talteen ja ajattelin, että laitan joskus blogiin. Vielä on laittamatta, ehkäpä jossain vaiheessa listaan :).

Sari kirjoitti...

Onpa kaunis joulukoriste! Ihanat värit.