tiistai 28. kesäkuuta 2011

Pientä sievää




Meillä on vanha talo, siis myös vanhat ikkunat. Pidän niistä, ne ovat kauniit ja niiden välissä on mukavasti tilaa kaikille asetelmille. Ruokailutilan ikkunassa on tämä kahvikalusto, jonka ostin kerran itselleni syntymäpäivälahjaksi.








Eteisen ikkunassa on nyt kesällä pieni käsityöhuone. Keinutuolissa on kiva kutoa. Kutimet olen saanut vanhimmalta tyttäreltäni syntymäpäivälahjaksi.
















Virkkasin pöydälle pienen pitsiliinan.









Ja ompelutuolille istuintyynyn.








Kesä on ja mansikkamaito! Tänään löytyivät ensimmäiset metsämansikat. Mustikoita on syöty jo juhannuksena.












Olemme grillanneet pihalla hauskalla pallogrillillä, jonka tokaluokkalainen voitti eräästä arvonnasta. Ja makkaran lisäksi salaattia tuoreista tomaateista ja kurkuista.














Ruusut ovat kauneimmillaan. Ja puutarha välillä aika villin näköinen...





































Ilta-aurinko on pehmeä. Kesä on silloin, kun aurinko paistaa ruokailutilan ikkunasta sisään.


Tänään on taas ollut ihanan lämmintä. Tätä pitää tallettaa mieleen!
















5 kommenttia:

Irmeli kirjoitti...

Kivoja kesätunnelmia kuvissasi, mutta miten maailmassa teillä marjat kypsyvät näin aikaisin, mustikatkin jo! Aivan supersuloisia ovat myös ikkunasetelmat, varsinkin käsityöhuone on ihana! Mukavia auringon hellimiä päiviä sinne teille!

brezos blog kirjoitti...

Hola Maria,me gusta mucho tu jardín con la mesa y las sillas tiene que ser muy agradable de estar,también el interior de tu casa se vé confortable.Saludos

Mari kirjoitti...

Voi miten hineoja astelmia ikkunoissa! Ihan mahtava idea! Meillä on myös vanhat ikkunat ja pitäisi ottaa keittöstä ja kuistilta tuplat nyt pois, katsotaan löytäisinkö minäkin jotain pientä kivaa koristeiksi :)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Hih, hauskaset asetelmat! (Kävin just kattomassa noita nukkiskalusteita yhdellä sivulla, ja jäin himoitsemaan "käsityövälineitä", taidanpa ostaa vielä... Joskus ajattelin, että meidän nukkikseen tulee vain itsetehtyä, mutta kyllä jotkut valmiitkin jutut vaan on niin ihania...)

Willa Tammisto kirjoitti...

Onpas ihania miniatyyrimaailmoja!