lauantai 22. lokakuuta 2011

Pientä valmista ja suunnitelmia



Eilen oli rakkaan miniäni syntymäpäivä. Pistelin pieneksi lahjaksi kissa-avaimenperän. Heidän Hugo-kissansa on juuri tuon värinen, aivan mainio kisu. Tuo malli on ilmaismalli, mutta nyt en muista mistä, laitanpa siitä linkin myöhemmin. Tässä linkki:).




Taustaksi talokangasta Casa Ceninasta.




Työkaverin vinkistä löysin aivan ihanan pienen lankakaupan. Sieltä ostin jo vähän joululahjoihin kankaita ja lankoja. Tuo pöllökangas on suloinen! Regian raidalliset langat ovat kivoja, pidän noista väreistä ja raidoituksista.




Poju leikkii mielellään tonttutalolla. Monet kahvit olen jo saanut juoda!




Maisema muuttuu harmaammaksi ja avarammaksi päivä päivältä. Tässä vielä jäljellä vähän vihreyttä, kuva alkuviikolta. Viime viikolla on satanut ja tuullut kovasti. Eräänä iltana oli valtava ukonilma. Pimeässä salamat olivat aivan huikean kirkkaita.




Kohta puut ovat lehdettömiä. Luonto hiljenee odottamaan pakkasia ja lunta. Parina aamuna ovat auton ikkunat olleet jäässä, vielä ei kuitenkaan ihan talvikeli ole ollut.




Tänään lämmitin puuhellan ensi kertaa tänä syksynä. Ruoka valmistuu siinä mukavasti ja ihanaa pehmeää lämpöä saamme samalla. Nyt keittiöstä leijuu paistuvien piparien tuoksu...

Oikein hyvää viikonloppua!

11 kommenttia:

emmi kirjoitti...

aivan ihana kissa-avaimenperä :)
hyvää viikonloppua!

Lumiruusu kirjoitti...

Suloinen kissa-koriste,Hugo on hienon värinen..ei ihan tavallisin väri :)
Oi,mitä ostoksia ,neulelangat ovat tosiaan houkuttelevan näköisiä..Ihana Muffinssi-kangas !!

Kiitos kauniista kuvista.. puuhella on maailman paras keksintö,
takassa meilläkin pidetään
"lämmintä valkiaa" joka ilta.

Rauhallista viikonloppua Sinulle!

Sara kirjoitti...

¡Qué simpáticos los llaveros!bonitos paisajes,un saludo de Sara.

Sarppu kirjoitti...

Ihananiset avaimenperät, varsinkin tuo kisuliini. Leivinuuni on ihan must juttu, mielläkin jo lämmitetty. Mukavaa viikonloppua.

J.J kirjoitti...

Hello!
Oh, it is a remarkable accessory! I love such сute things!
Nice kitten:))!
Good day to you!
Yulya,Ukraine.

Eila kirjoitti...

Soma kissa-avaimenperä.
Kivan väristä tuo punainen Regian-lanka, houkuttelisi minuakin neulomaan sukkia.
Ihania kankaita, minulla on tosi huonot kangasvarastot...en oikein osaa ostaa niitä "varastoon" ja sitten kun tartteisin jotain, harmittaa etten ole varastoinut...

Marie Elisabeth kirjoitti...

Ihana, piparien tuoksu mielikuvissani ylti tänne asti ;)
Kivoja ja piristäviä kangaslöytöjä ja töitä niin kuin sinun työsi aina ovat.

Irmeli kirjoitti...

Suloinen pistelty kisu kauniine taustakankaineen. Muutkin kankaat ovat kivoja kuten langatkin.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Oi, kun on vielä vihreää! Meillä pihanurmi vielä vihertää, mutta kutakuinkin kaikki muu on kellastunut. Lehtipuissa ei juuri enää lehtiä ole - ollut enää johonkin aikaan...

Onpa hauskaa, että teidän lyhtytalo on kovassa käytössä :)

Tosi ihana kissa-avaimenperä, taustakangaskin niin yhteensopiva! (Hyvä, että linnut ovat eri puolella kuin kissa :).)

Mari kirjoitti...

Meilläkin pikkuisin leikkii tosi mielellään lyhtytalolla, olen siitä kovasti iloinen.

Söpöinen kissapistely ja mahtavia ostoksia!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Niin suloinen kissa-avaimenperä ja ihania ostoksia olet tehnyt.