keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Joulumuistovaihto



Osallistuin Lennun järjestämään joulumuistovaihtoon. Sain "pappi puikoissa" -blogin taitavalta pistelijältä aivan ihanan "Seasons of Love"-pistelyn. Olin kertonut muistossani tunnelmasta jouluisena aamuna, kun istun aamukahvilla kynttilän valossa piparien ja muiden herkkujen tuoksuessa.
Outi olikin aivan upeasti tulkinnut muistojani ja valinnut tämän mallin. Pistely ja viimeistelykin on ihan huippua!



Koristeena helmiä ja kaunis sydän.




Taustakankaana aivan suloista ruusukangasta. Punaiset ruusut ja neilikat ovat minun joulukukkiani.

Lisäksi sain piparinväristä lankaa. Ja kaikki oli pakattu suloiseen piparikankaiseen pussiin.

Kiitos Outi aivan ihanasta vaihdosta!




Minä pistelin Maijalle joulukuusenkoristeita. Hän kertoi muistossaan lapsuuden joulukuusista.
Mallit ovat kirjasta Kirjo valkoista, punaista, sinistä. Valitsin joulun sanomaa välittäviä malleja.
Tuo kuusimalli, jossa tekstiä, on freebie.


Ja koska meillä näyttäisi olevan sama lempiväri, yhden mallin pistelin vaaleanpunaisena...




Taustakankaat mallien värien mukaan.




Lahjaksi kudoin pipon Rowanin langasta.


Tämä oli mukava vaihto, oli ilo osallistua.

Jouluun enää reilu viikko. Ja vettä sataa, on pimeää. Mutta kynttilät tuovat valoa. Mukavia joulunaluspäiviä!

13 kommenttia:

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Olit tehnyt upean vaihdon, tosi paljon itsetehtyä, mikä on aina kunnioitettavaa, ja varmasti vastaanottajalle mieleistä!

Jos muuten satut joskus pimeällä huomaamaan, tekemäni koristeen alareunassa olevien sydänten valkoiset reunat ovat fluorisoivaa lankaa, eli pitäisi hohtaa pimeässä :). En ole varma, toimiiko, kun en ole kokeillut...

Lumiruusu kirjoitti...

Kiitos,kiitos ihanasta vaihdosta !

Kävin äsken kirkonkylällä uudessa pipossani ja löysin koristeille juuri sopivan kokoisen sypressin.
Huomasin että kiiressäni en laittanutkaan piposta kuvaa Lennun vaihtoblogiin mutta blogistani se kyllä löytyy :)

Kaunis Pipari-koriste Outilta,taustankangas on ah-niin romanttista ..

Eila kirjoitti...

Ihana vaihto, olet saanut ja lähettänyt hienoja juttuja!

kissankello kirjoitti...

kauniita vaihtoja olet pistellyt Maijalle ja kauniin pistelyn sait Outilta :)

J.J kirjoitti...

Woooow)))
Very-very-very nice!

Happy new day to you!

Willatar kirjoitti...

Kylläpä on kaunis piparipoika-koristetaulu.

Irmeli kirjoitti...

Niin kauniita koristeita ja pipon olet lähettänyt Maijalle vaihdossa.
Outilta saamasi koriste on myös sievä.
Tunnelmallisia joulunaluspäiviä sinulle.

Mari kirjoitti...

Ihania joulumuistolahjoja! Suloisen koristeen sait Outilta ja sinun tekemät ja tarina niiden takana on ihana!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Todella ihana vaihto teillä on ollut. Hienoja koristeita puolin ja toisin!!

Lavanda e Lillà kirjoitti...

Belle decorazioni!!!!Anche il berrettino è molto simpatico!.Un caro saluto claudia

Irma kirjoitti...

Kivoja nämä vaihtojutut, niin kauniita töitä kaikki!!
Kiitos vierailusta blogissani! Mukavaa näin löytää ihania käsityöblogeja. Ristipistoista tykkään myös kovasti, ei vain ole viime aikoina ollut niille aikaa, nyt tekis kyllä mieli pistellä.
Mukavaa joulun aikaa sinulle!

Saara kirjoitti...

Oi miten suloisen tunnelmallinen tuo saamasi koriste, melkein tuntee piparintuoksun.
Ja Maijalle olet tosiaan laittanut niin ihanan ( ja runsaan ) paketin että varmaan on ollut ihanaa availla pakettia. :)
Mukavia joulunodotuspäiviä teidän perheelle!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Niin kauniita töitä! Ihan alkoi kädet levottomana käymään, mieli tekisi niin pistellä :)
Sadetta tosiaan riittää, toivottavasti päästäisiin sinne pakkasen puolelle ennen joulua :)