lauantai 5. huhtikuuta 2014

Lauantaipuuhia




Kevätpistely on nyt työn alla. Tämän mallina sain Eilalta, kiitos vieläkin:).







Värit tässä ovat ruskeasävyiset, mutta vaihdoin vähän keväisempiin, keltaista ja vaaleanpunaista.





Aloitimme kuopuksen kanssa aamun rauhallisella puurohetkellä kynttilän valossa. Kuopuksen mielestä oli ihan turhaa sytyttää kynttilöitä, kun kerran oli valoisaa, mutta kyllähän valoisallakin kynttilä tuo rauhallista tunnelmaa:).







Nelosluokkalaisen innokkaan puutarhuripojan kanssa kävimme aamulla kivassa puutarhamyymälässä. Siellä on kasvihuone, kalalammikko ja papukaijoja. Ja tietenkin kaikkia ihania taimia ja kukkia. Löysimme mm chilintaimen, jonka toimme isolle veljelle tuliaisena. Yrttejä oli sekä jo taimia, joissa oli jo melkein kypsiä tomaatteja. Meillä on omat tomaatintaimet kasvamassa, joten tyydyimme vain ihailemaan.

Tänään on ihana aurinkoinen ilma, pyykit ovat kuivaneet ulkona. Pihaa siivottu. Teinipoika leipoo korvapuusteja.

Hieno päivä!






Eilen kävin pihamessuilla. Voi, mitä kaikkea ihanaa siellä oli! Taimia ja siemeniä sieltäkin löytyi:)
Tämä ihana tulppaanipelargoni on minulle uusi tuttavuus. Katsotaan, miten saan sen viihtymään. Löysin myös mm ranskalaista rakuunaa ja verenpisaran taimia.


Aurinkoista viikonloppua!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis työ tulossa. Mukavaa kevään jatkoa.

Marikki kirjoitti...

Oi, kuinka kaunis pistelytyö sieltä tulee! Ja tuo pelargonia, ihana!:)

Kivaa viikon jatkoa!:)

Mari kirjoitti...

Keväisen kaunista ja raikasta! Voi että minä tykkään kaikesta mikä tähän vuodenaikaan liittyy. Tulppaanipelargoniaan pitää minunkin tutustua, ruusunnuppu minulla jo on ja taas jännitän jaksaako se kukkia taas tänäkin vuonna.

Lumiruusu kirjoitti...

Mukavasti tuli LHN malliin raikkaammmat värit kun hiukan vaihdoit lankojen sävyjä.
Minä poltan kynttilöitä läpi vuoden- talvella punaisia ja valkoisia,keväällä pääsiäisen värisiä,kesällä valkoisia ja vaaleanvihreitä.Syksyllä tietty ruskan sävyjä...

Upea voitto Claudian blogista!