sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Sinisiä tilkkuja






Ompelin eilen pienen peiton sinisävyisistä tilkuista. Tämän saa nuorin lapsenlapsemme. Käytin ruudullisia ja tähtikuvioisia kankaita. Reunukset ja tausta ovat valkoista lakanakangasta.







Kauniit tähtikankaat tilasin Ompelun ihanuus-nettikaupasta. Toimitus oli todella nopea, täältä tilaan varmasti uudelleenkin.









Tänään kävelimme kuopuksen kanssa metsäpolkua pitkin järvelle. Matkaa järvelle on pihastamme vain puoli kilometriä. Ilma oli vielä kesäisen lämmin.








Tässä pojat käyvät kalastamassa. Uimiseen tämä ranta ei oikein ole hyvä, uimassa käymme yleensä vähän kauempana olevassa järvessä.










Metsässä oli jo ihan syksyisen näköistä. Pihlajista olivat lehdet pudonneet. Pihlajanmarjoja on tänä vuonna todella paljon.






Omenoitakin on paljon, jopa meidän puissa. Koreihin kerätään puista pudonneet omenat. Olemme keittäneet hilloa, tehneet omenapiirakoita ja ihanaa omenapaistosta. Vielä on tarkoitus kuivata omenarenkaita.








Aamuisin on ollut sumuista. Silloinkin luonto on kaunis pehmeän harmaissa sävyissä.









Hyvää alkavaa viikkoa ja kauniita syksyn päiviä!

8 kommenttia:

Marle kirjoitti...

What a nice Quilt, I like the fresh colours. Beautiful pictures of the nature around your living area.
Greetings from Germany
Marle

Eila kirjoitti...

Suloinen peitto ja kauniita luontokuvia.

Minäkin olen tehnyt omenahilloa ja piirakoita, vielä riittäis kuorimista...

Hyvää viikonalkua!

Timi kirjoitti...

I love blue! :o) And your quilt is beautiful!!
You live in a beautiful place! That lake is wonderful!

Irmeli kirjoitti...

Kaunis tilkkupeitto pienokaiselle kivoista tähti- ja ruutukankaista.
Ihana tämä omppukausi, monenmoista herkkua niistä saakin aikaiseksi.
Aurinkoista syysviikkoa!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Suloinen peitto ja upeat syksyiset kuvat.

Lumiruusu kirjoitti...

Kiitos tunnelmallisista syksykuvista! Suloinen peitto pikkuiselle ja todella kauniin raikkaat sinisen sävyt !

Ompelun Ihanuuus sijaitsee Lappajärvellä kaukana kirkonkylältä, vanhassa pihapiirissä-liike on yhtä kaunis kuin nettisivunsa. Osa kangasrullista seisoo vanhoissa suurissa ,kauniisti harmaantuneissa puutiinuissa,ale kankaat on taiteltu puusohvan sisälle jne.. Kauppa on auki vain tilauksen mukaan joten palvelu on todella upeaa ja apua saa kaikkeen.. kerran olen päässyt käymään kun Virpi.R.llä oli rp.tapaaminen. Pitääkin mennään kurkkimaan nettikaupaan mitä uusia ihanuuksia löytyy...

Mari kirjoitti...

Kaunis peitto pikkuiselle ja niin kauniita syksyn kuvia ja tunnelmia.
En malttaisi odottaa ensi viikkoon, että saadaan rauhassa pistellä ja höpötellä :)

Анна Гончарова kirjoitti...

Очень красивое одеяло и фотографии!