maanantai 5. tammikuuta 2015

Hyvää uutta vuotta



Oikein hyvää uutta vuotta!
Vuoden 2014 viimeisen auringonlaskun kuvasin jäältä mökillä.
Vietimme ihanan joululoman mökillämme. Mukana joulussamme olivat lastenlapsetkin.





Sää kahden viikon aikana vaihteki kipakasta pakkasesta vesisateeseen. Lunta oli, saimme valkean joulun.








Joulun tunnelmaan kuuluu tietenkin kuusi. Pojat etsivät omalta pihalta sopivan kuusen ja isän kanssa hakivat sen sisälle.










Lähes joka päivä kävimme avannossa. Kyllä se virkistää!









Avannosta nauttivat sekä isot että pienet:)








Joulunajan käsityönä kudoin sukkia. Tässä musta-harmaat pojalle.









Toiselle pojalle tein sini-harmaa-oranssit. Tästä värityksestä tuli niin nostalginen olo, muistaakseni pikkuveljelläni on joskus kauan sitten ollut tämäntapainen villapaita.











Kuusi valaistiin myös pihalle. Ensin miesväki kaatoi puita tämän ympäriltä ja sitten kuusi sai valot. Se näytti kauniilta herkissä valoissaan.








Vielä pari päivää lomaa. Uusi vuosi on siis alkanut leppoisissa merkeissä.
Käsityöideoita on paljon, kivoja pistelymalleja on odottamassa.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa! Iloa ja innostusta kaikkiin toimiin!







6 kommenttia:

Timi kirjoitti...

Happy New Year!!!
I can't believe my eyes: you bath in that lake? It is very cold!!!
But I am sure it is healthy :o)
The socks look great!!!

Maria kirjoitti...

Timi, Yes, we do! It is refreshing:)

Anu kirjoitti...

Hei

Ihana tunnelma luonasi. Aivan hurmaava tuo kuva avantouinnille menijöistä!
Onnellisen uuden vuoden terveisin, Anu

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita talvikuvia.
Hyvää Loppiaista sinulle.

Anu kirjoitti...

Hei Maria,
Ihania talvisia kuvia!
Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!

Linda kirjoitti...

Beautiful, Maria. Happy 2015. :)