maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kesän käsitöitä





Ensimmäinen lomaviikko vietetty. Ja varsin juhlavasti, pääsin katsomaan vastasyntynyttä lapsenlastamme ja hänen sisaruksiaan. Mummin juhlahetkiä!

Kotona on vaihdettu huoneita pienen remontin kera. Nyt alkaa olla valmista, joten ehdin taas ajatella pistelyitäkin:). Kesän pistelyohjelmassa on iki-ihana pelargonimalli, jonka sain Marilta. Tilasin langat Kirjokkaasta ja ne tulivat sopivasti tänään kun remonttipuuhat valmistuivat.







Ajattelin myös pistellä pienen ruusumallin. Tähän inspiraation sain Irmeliltä.





Tilkkupeittojakin on tekeillä. Tämän pienen punasävyisen ompelin rakkaan pikkuveljeni tyttärelle. Lämpimiä ajatuksia pienelle ja vanhemmille.






Niityt vihannoivat!






Tänä keväänä ei jänis ehtinyt syödä unikoitani. Olen saanut nämä äidiltäni vuosia sitten, mutta harvoin olen nähnyt näiden kukkivan.








Linnun sain työkaveriltani kesän ja loman alkajaisiksi. Se pesii nyt orvokkien korissa.

Nautitaan kesästä, lämmöstä, tuoksuista, kukista... auringosta ja sateesta:)

11 kommenttia:

Lumiruusu kirjoitti...

Uo pelargoni-malli on ihan täydellinen muistan sen hyvin Marin blogista :)
Ja ruususta tulee myös kaunis ,värit taitavat olla peräisin ranskalaisista Digoin ruusuastioista ?!!

Irmeli kirjoitti...

Oi onnea, uusi lapsenlapsi! Onnittelut niin mummille kuin koko perheelle.
Kauniita kukkapistelyitä alullaan ja ihana tilkkupeitto pienokaiselle.
Mukavia lomapäiviä sinulle!

Maria kirjoitti...

Lumiruusu, kyllä on Digoinmalli.
Irmeli, kiitos!

Eila kirjoitti...

Paljon onnea koko porukalle vauvan syntymän johdosta!
Sinulla on ihania pisteltäviä kukkaissuunnitelmia, voi kesän ihanuutta!

Maria kirjoitti...

Kiitos:)

Anonyymi kirjoitti...

Nuo pistelysuunnitelmat näyttävät aina niin herkullisilta! - Haa, syövätkö puput pioneitakin? Ilmeisesti meidän pihan jänekset ovat olleet asiasta yhtä tietämättömiä kuin emäntäkin. Toivottavasti eivät hoksaakaan. Kaikkea muuta ne ovat jo maistaneetkin. 3 omenapuuta söivät hengiltä toissa talvena, kun oli korkeat hanget ja liian matalat verkot. Välillä syreenit ja kirsikat on typistetty, tammen aluista nyt puhumattakaan. Ja myyrät, mokomat, hoitelevat loput... Täytyy vain ajatella, että tarvitsevathan nuo luonnonelikotkin ruokaa henkensä pitimiksi, joten minkäs teet :)

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, ja tärkein unohtui: onnea suvun uudesta vauvasta!

Maria kirjoitti...

Kiitos!
Voi jäniksiä, vaikka ne ovat aika söpöjä, ovat melkoisia tuholaisia:)

Mari kirjoitti...

Kauniita kesäpistelyitä, kukat on aina vaan niin viehättäviä ja näitä kauniita langansävyjä on ilo ihastella :)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Onnea lapsenlapsen johdosta :)

Tuo ruusumalli on kyllä niin kaunis. Mukava kesäpistely!

Maria kirjoitti...

Kiitos:)