tiistai 15. kesäkuuta 2010

Kesäretki

Kävimme eilen poikien kanssa retkellä Naantalin Muumimaailmassa. Sää suosi meitä, oli sopivan lämmintä ja välillä aurinkokin paistoi. Pojat olivat innoisssaan. Muumijuna oli hauska kulkupeli.



Ja kaikki ihanat muumihahmot tavattiin ja halattiin.


Tuutikki opetti meille rannenauhojen solmimista. Saimme jokainen tehdä oman nauhan, myös äiti. Se olikin hauskaa puuhaa, ajattelimme tehdä nauhoja kotonakin.



Naantali on aivan ihana kesäkaupunki. Olemme käyneet siellä muutaman kerran katselemassa ja ihailemassa rakennuksia ja puistoja.



Nytkin piti kuvata kauneimpia yksityiskohtia ja tietenkin kukkia.




Tänään pojat jo pyysivät, että lähdettäisiin uudestaan tervehtimään muumeja. Taas joskus menemme!





3 kommenttia:

Irmeli kirjoitti...

Kauniita kuvia olet napsinut kesäretkeltänne. Naantali on kyllä lempparipaikka meilläkin ja lähellä kun asutaan niin useasti siellä käymmekin kävelemässä. Muumimaailmassa ei tosin olla pitkään aikaan vierailtu, mutta ehkäpä jo ensi kesänä taasen pikkuisen kanssa, onhan tulevan lapsukaisen isäkin sentään esiintynyt Nuuskamuikkusena niin Emma-teatterissa kuin hahmoillenkin siellä useampana kesänä.
Ihania kesäpäivien jatkoja teille!

Maria kirjoitti...

Hei, muistin kyllä sinut kun siellä ajeltiin! Todella kaunista seutua. Hauska työ ollut pojallasi. Kesäterveisin Maria

Mari kirjoitti...

Kiva kun laitoit kuvia Naantalista. Me ei olla koskaan Muumimaailmassa käyty, ja just tänään tytöille sanoin että tänä kesänä kyllä mennään. Naantalissa sentään ollan käyty ja kaunista siellä on.