lauantai 19. tammikuuta 2013
Pakkasaamu
Tämän suloisen "Bringing home the tree"-mallin sain Marilta. Joulun välipäivinä pistelin sen vielä joulutunnelmasta nauttien. Eilen sain viimeistelyn valmiiksi. Tällä kertaa käytin taustana huopakangasta. Toinen puoli on ruskea-valkoruutuista puuvillakangasta. Ompelin koko työn pykäpistoilla. Se olikin hauskaa! Koulussa oppilaat tekevät samaa tunneillani:).
Pistelyn tein pellavalle DMC:n Atalien langoilla.
Viime yö on ollut kylmä. Meillä oli -27 astetta. Aamu oli kaunis! Auringon nousua piti lähteä kuvaamaan pakkasta uhmaten:).
Oikein hyvää viikonloppua!
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Ihana palkinto
Näin uuden vuoden aluksi voitin ihanan Mekkotehdas-kirjan Krista Keltasen blogiarvonnassa. Kiitos!
Tämä kirja on todella ihana. Kivoja mekkoja, hauskoja leluja ja ihania ideoita. Kristan kuvat ovat täynnä iloista ja lämmintä tunnelmaa. Tätä kirjaa voisi katsella ja ihastella vaikka kuinka kauan! Ja sitten välillä ommella jotain hauskaa.
Olen omille tytöilleni ommellut paljon mekkoja. Nyt he ovat jo kasvaneet ohi äidin ompeluksista. Mutta itselleen (ja tarvittaessa myös toisille) osaavat mekkoja ja muuta ommella. Nyt minä saan jatkaa mekkotehtailua kahdelle suloiselle pojantyttärelle.
Olen vielä jatkanut joulupistelyitä. Tässä muutama (ryppyinen) odottaa viimeistelyä. Esittelen näitä tarkemmin sitten kun saan viimeistelytkin tehtyä. Vielä olisi muutama todella kiva joulumalli odottamassa...
Bertta seurailee tarkasti mitä pihalla tapahtuu.
Oikein hyvää tammikuuta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)