keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Maalla



Tällä viikolla alkoi kaikilla meillä loma. Sen kunniaksi kävimme jokakesäisessä kohteessamme kotieläinpihalla. Siellä ovat kaikki suloiset eläimet, villisika mukaan luettuna... Lapset nauttivat aina käynnistä. Ja kyllä aikuisetkin siellä viihtyvät. Myymälästä saa ostaa tilan jauhoja ja leivonnaisia. Myös pieni käsityömyymälä löytyy.



Aitaukset ovat pihapiirissä, pienetkin voivat seurata eläimiä kivasti.




Olen aina haaveillut kanoista, siellä niitä on monenvärisiä ja -rotuisia.







Uudessa Création Point de Croix-lehdessä oli aivan ihana kukkomalli. Sehän minun pitää nyt kesätyönä tehdä! Lehti ja langat täältä.


Ihania lämpimiä kesäpäiviä!





tiistai 28. kesäkuuta 2011

Pientä sievää




Meillä on vanha talo, siis myös vanhat ikkunat. Pidän niistä, ne ovat kauniit ja niiden välissä on mukavasti tilaa kaikille asetelmille. Ruokailutilan ikkunassa on tämä kahvikalusto, jonka ostin kerran itselleni syntymäpäivälahjaksi.








Eteisen ikkunassa on nyt kesällä pieni käsityöhuone. Keinutuolissa on kiva kutoa. Kutimet olen saanut vanhimmalta tyttäreltäni syntymäpäivälahjaksi.
















Virkkasin pöydälle pienen pitsiliinan.









Ja ompelutuolille istuintyynyn.








Kesä on ja mansikkamaito! Tänään löytyivät ensimmäiset metsämansikat. Mustikoita on syöty jo juhannuksena.












Olemme grillanneet pihalla hauskalla pallogrillillä, jonka tokaluokkalainen voitti eräästä arvonnasta. Ja makkaran lisäksi salaattia tuoreista tomaateista ja kurkuista.














Ruusut ovat kauneimmillaan. Ja puutarha välillä aika villin näköinen...





































Ilta-aurinko on pehmeä. Kesä on silloin, kun aurinko paistaa ruokailutilan ikkunasta sisään.


Tänään on taas ollut ihanan lämmintä. Tätä pitää tallettaa mieleen!
















torstai 23. kesäkuuta 2011

Puuvaihtoni



Minä tein puuvaihtopistelyn Tarjalle. Yritin katsoa hänen blogistaan ideoita työhön, joka olisi hänelle mieluinen. Valitsin osan omenapuusamplerista, malli on De fil en aiguille- lehdestä sys-lokakuu 2009.




Viimeistelin työn tauluksi. Kehystin sen itse, en ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta ihan siisti siitä tuli;). Lähetin lisäksi pienen puisen leikkuulaudan/alustan, jonka ostin Pärnun matkalta.



Tätä pistelyä oli kiva tehdä. Joskus esimerkiksi ilta-auringon paisteessa pihalla...


Oikein hyvää Juhannusta! Ihanaa keskikesän juhlaa!




keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Puuvaihto




Osallistuin Lennun järjestämään "Puuvaihtoon". Aihe oli todella kiva. Sain Eilalta Vyyhdin viemää- blogista aivan ihanan rasian. Eila on todella nähnyt vaivaa ja pistellyt tällaisen upean kesätunnelman! Ilahduin tästä valtavan paljon. Kiitos Sinulle Eila!




Siinähän olen minä lapsena keräämässä metsämansikoita kotimme viereisestä metsästä.












Rasia on hienosti viimeistelty, olet tehnyt upeaa työtä Eila.

Lisäksi sain puisen tuubipuristimen ja hauskat avaimenperät.


Tämä oli mukava vaihto. Oma pakettini on vielä matkalla, siitä myöhemmin.








perjantai 10. kesäkuuta 2011

Hellettä



Ihana helle hellii meitä! Tänään mittarimme näytti +31.8 astetta varjossa. Tätä lämpöä pitää kerätä mieleen.
Ruusut kukkivat ja tuoksuvat upeasti.




Kesän keskelle sain Irmeliltä lahjaksi tämän aivan suloisen luistelija-mallin. Kiitos Sinulle Irmeli! Tämän varmasti pistelen jo kesällä.



Kesän kauniista hetkistä nautimme tyttären kanssa kaupunkimatkan yhteydessä. Oli mukava istua kaikessa rauhassa ja nauttia maisemasta ja lämmöstä.
















Ja tietenkin pistelystä myös.. Nyt on menossa muutama projekti:).








Viikon kuluttua juhlimme nuorimman tyttäremme rippijuhlaa. Leivoin lasten suosikkiherkkuja, kinkkukierteitä. Sämpylätaikinan sisälle laitetaan kinkkua, juustoa, paprikaa ja basilikaa. Kääritään rullalle ja leikataan paloiksi.










Voitelin kierteet kananmunalla ja ripottelin päälle pizzamaustetta. Joskus olen laittanut unikonsiemeniä tai pellavansiemeniä. Nyt paistoin nämä muffinssivuoissa, mutta yleensä leivinpaperin päällä. Tämä on helppo ja kiva tarjottava salaatin kanssa.







Toinen juhliemme vakioherkku ovat hilloviipaleet. Niitä saisin leipoa vaikka kuinka paljon. Lisäksi leivomme aina juhlien sankarin toiveiden mukaan. Tällä kertaa on listalla kanelipullaa, jäädytettyä suklaajuustokakkua ja maustekakkua. Täytekakkuna Britakakku.














Mummin pieni kesätyttö nauttii lämmöstä.


Hyvää viikonloppua!















torstai 9. kesäkuuta 2011

PIF-arvonta



Tänään arvoimme kenelle lähetän itsetekemäni yllätyslahjan. Onnettarena toimi ensi syksyn tokaluokkalainen.




Eipä lopu projektit papilta:). Siispä "Pappi Puikoissa" saa minulta jotain vuoden sisällä. Kiitos kun osallistuitte!





Tänään käväisin lempikirppiksellä. Löysin ihania keittiöpyyhkeitä 2kpl/1e ja vanhoja lakanoita 1,5e/kpl.






Olemme nauttineet ihanista kesäisistä hellepäivistä. Auringon lämpöä, luonnon värejä ja tuoksuja taas varastoin mieleeni.


Ihanaa kesää!




lauantai 4. kesäkuuta 2011

Jo joutui armas aika..



Tänään oli aurinkoinen ja lämmin kevään juhlapäivä. Tästä nyt alkaa kesä, koulu loppui! Pääsin laulamaan suvivirttä alakoulun kevätjuhliin. Muistan miten riemullista oli lapsena aloittaa kesäloma. Nyt on mukava seurata omien lasten samaa riemua.

Tänä vuonna meillä ei ollut omien lasten lakkiaisia tai valmistujaisia. Pääsin juhlimaan ystävien tyttären lakkiaisia. Oli iloinen ja onnellinen juhlatunnelma. Ja juhlan kruunasi mitä kaunein kesäsää.






"Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa..."










Ihana kesä!










Pistelyjä olen tehnyt, se on ihanaa rentoutusta auringonpaisteessa.


Lämpimät onnittelut valmistuneille ja ihanaa kesälomaa koululaisille!