tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kesäherkkuja





Kesän ensimmäiset kanttarellit! Sateisen kesäkuun iloa:). Ilma on edelleen ollut hyvin kolea. Lämpöä on ollut alle +15 astetta. Eilen ei sentään satanut. Mutta kesä on ja kesän herkut.





Kanttarelli-kermakastike. Nam. Pannulle voita, sienet, kevätsipulia. Paistetaan kunnes neste haihtunut. Lisätään kerma, haudutetaan hetken. Ripaus suolaa ja herkutellaan!







Monena talvena olen ostanut viherjauhetta. Nyt päätin kerätä sen itse. Nokkosia, voikukanlehtiä, vuohenputkea, tilliä, porkkananvarsia. Vielä aion lisätä basilikaa ja timjamia tuoksun vuoksi;). Ihanaa talviaamuina jogurtin päälle.





Ja oman kanalan munia. Ihanaa herkkua.







Alkukesän eräs herkku on raparperi. Harmi, että meidän raparperi ei kasvanut enää. Kaupan raparperista piirakka syntyi kuitenkin murupiirakan ohjeella. Pohjataikinan päälle haudutettua raparperi-omena-fariinisokeriseosta. Sen päälle kermaviiliseos ja päälle murut ja mantelilastuja.

Takana kesän kirpputorilöytö, ruusuinen kahvikannu. Mukana tuli myös kuppeja ja lautasia;).






Ihana rauhoittava keskisuomalainen maisema viime viikonlopulta.







Kesäyön tunnelmaa. Matkalla mökille puolenyön maissa. Aurinko kultaa puunlatvat, samalla pisaroi sadetta. Hiiren häät!
Näitä tunnelmia säilön mieleeni talven pimeitä aikoja varten.







Napoleon vahtii kanalaumaansa. Kyllä on hauska seurata näiden touhua. Pihalla kuoputetaan ahkerasti. Jos joku kana menee kauemmas, Napoleon huolestuu ja potpottaa niin kauan, että kana löytyy. Joskus se on tullut portaille asti pyytämään etsintäapua:).


Hyvää kesäkuun loppua!




maanantai 16. kesäkuuta 2014

Mökillä



Ihania kesäpäiviä mökillä. Sää on ollut vaihtelevaa, välillä aurinkoa, mutta melko viileää. Siitä huolimatta olen uinut monta kertaa päivässä.



9-vuotiaan kasvimaalla kukoistaa. Salaatit on kohta syöty, onneksi uutta on tulossa. Olen iloinen siitä, että poika on tästä innostunut. 





Ruusut kukkivat. Olen taas kerännyt jalkakylpyyn tuoksuvia lehtiä. Ja ne ovat puhtaita ja myrkyttämättömiä.




Ruusupenkki on tuossa mökin vieressä takapihalla. Etualalla poikien ahkerasti käyttämä jalkapallokenttä. Tänään kävimme retkellä naapurikaupungissa ja ostimme uuden jalkapallon:).







Välipalaksi paistoin kasan lettuja.




Kun itse ehdin kahville, kasa oli jo pienentynyt...






Vintiltä löytyi ihana vanha lehti. Se on pieni, noin kokoa A5.






Muotia,




käsitöitä,




puutarhanhoitoa ja isoäidin neuvoja.


iki-ihana Kieku ja Kaiku.

Ilmeisesti tämä on mainoslehti näytteeksi uusille tilaajille.




Käsityökorissa on pelargoniapistelyn lisäksi pienet sukat uudelle lapsenlapselle ihanasta Dropsin alpakkalangasta.
Ja tietenkin lukemista.




Ihania kesän päiviä Sinulle!


Jos kuvat näkyvät erilailla, selitys on se, että tein tämän iPadilla.










maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kesän käsitöitä





Ensimmäinen lomaviikko vietetty. Ja varsin juhlavasti, pääsin katsomaan vastasyntynyttä lapsenlastamme ja hänen sisaruksiaan. Mummin juhlahetkiä!

Kotona on vaihdettu huoneita pienen remontin kera. Nyt alkaa olla valmista, joten ehdin taas ajatella pistelyitäkin:). Kesän pistelyohjelmassa on iki-ihana pelargonimalli, jonka sain Marilta. Tilasin langat Kirjokkaasta ja ne tulivat sopivasti tänään kun remonttipuuhat valmistuivat.







Ajattelin myös pistellä pienen ruusumallin. Tähän inspiraation sain Irmeliltä.





Tilkkupeittojakin on tekeillä. Tämän pienen punasävyisen ompelin rakkaan pikkuveljeni tyttärelle. Lämpimiä ajatuksia pienelle ja vanhemmille.






Niityt vihannoivat!






Tänä keväänä ei jänis ehtinyt syödä unikoitani. Olen saanut nämä äidiltäni vuosia sitten, mutta harvoin olen nähnyt näiden kukkivan.








Linnun sain työkaveriltani kesän ja loman alkajaisiksi. Se pesii nyt orvokkien korissa.

Nautitaan kesästä, lämmöstä, tuoksuista, kukista... auringosta ja sateesta:)