Hiihtolomalla kävimme muutaman päivän mökillä. Vaikka rajoituksia onkin, niin siellä saimme olla omassa rauhassamme. Eilen aurinko lämmitti jo niin paljon, että otin sukankutimen pihalle :).
Parina aamuna oli kaunis aamuvalo auringon noustessa.
Lunta oli satanut edellisenä viikonloppuna niin paljon, että emme päässeet autolla pihalle, vaikka aura oli käynyt lauantaina. Olipa kuntoa kohottavaa kävellä syvässä hangessa rantaan!
Parina päivänä oli todella harmaa sää. Ja Saharasta tullut hiekka laskeutui myös mökkipaikkakunnalle. Hangen päällä oli muutaman sentin kerros ruskehtavaa lunta, terveiset kaukaa!
Minäkin innostuin kutomaan yhdet Berniet. Aarrearkustani (=lankavarasto) löysin sopivat värit. Näitä malleja löytyy netistä useita. Nämä lapaset saa poikani.
Itselleni tein kämmekkäät Niittypellon tilan villalangasta. Lanka on ihanan pehmeää ja mukavaa neulottavaa.
Tämän tapaisen mallin näin pinterestissä, en etsinyt ohjetta, vaan tein oman suunnitelmani mukaan. Yläosaan tein yksivärisen latvialaisen palmikon, siitä tuli kiva reunus näihin.
Lomalla tietenkin ehtii myös leipoa, pullia, kinkkusarvia, pikkuleipiä.... Mökin uuni on niin suuri, että puolen litran pullataikinan saa paistettua kerralla.
Kävimme päiväkahvilla läheisellä koskella. Siellä saimme rauhassa kahvitella nuotiolla ja kuunnella kosken pauhua. Rentouttavaa!
Ja retkikahvit juomme ruusukupeista :)
Tänä aamuna kotona kävin lempimaisemassani lenkillä. Muutaman päivän poissaolon aikana lumet ovat huvenneet puolella ja jo kevään ensimmäisiä pälviä ihastelin.
Viime talvena ei meillä ollut lunta juuri ollenkaan. Silloin mietin juuri näitä kevätpäiviä ja sitä kevään riemua, kun huomaa ensimmäiset pälvet. Nyt on se aika!
Tänään juhlitaan Kalevalaa ja suomalaista kulttuuria. Huomenna on jo maaliskuu! Ja poikkeukselliset ajat vielä jatkuvat.
Mutta kevätaurinko virkistää, kauniita alkukevään päiviä Sinulle!