Talvi on tullut! Lunta tulikin sitten kerralla reilusti. Toini-myräkkä muutti maiseman kerralla talviseksi.
Viime tammikuussa pihallamme kukkivat orvokit:).
Nyt sitten saikin kahlata kunnon hangissa ja lumitöissä kunto pääsee kohenemaan.
Lyktan-lapaset valmistuivat. Osallistuin joululomalla yhteisneulontaan. Sainkin nämä valmiiksi aiotussa ajassa. Aluksi malli tuntui hankalalta, mutta työn edetessä se helpottui. Ja nämä ovat kauniit! Tein nämä miehelleni ja aion tehdä itselleni samanlaiset punaisena.
Nyt on puikoilla islantilaisneule, siitä myöhemmin lisää.
Jouluherkut syötiin, mutta vielä leivoin piparisen maustekakun ja pikkuleipiä. Kakku on ihanan pehmeä ja tuoksuva, pikkuleivät ovat äitini perinteiset hilloviipaleet.
Nyt ovat maisemat kuin Lapista! Piti oikein kahlata metsään paikkaan, jossa ihailen auringonlaskua. Ja kyllä kannatti, oli uskomattoman kaunista. Mutta näytti siltä, että eläinten oli hankala liikkua, jälkiä oli paljon vähemmän kuin yleensä.
Töissä joudumme pitämään maskia koko ajan. Virkkasin Marttojen ohjeella korvansäästäjän. Kylläpä helpotti oloa. Mutta toivon kyllä kieltämättä kovasti, että näistä pääsemme eroon ja voimme taas nähdä toistemme kasvot ja ilmeet.
Tänään aamukävelyllä oli harmaata ja kosteaa. Paju kukki jo reitin varrella. Silti oli kiva talvinen sää.
Tammikuu on jo lopuillaan. Miten tämä alkuvuosi hujahtaakin niin nopeasti. Nyt nautitaan lumesta ja talvesta!
Ihania talvisia päiviä Sinulle!