perjantai 21. helmikuuta 2020

Hiihtolomalla



Hiihtoloma. Vai pitäisikö nyt sanoa talviloma. Vai talvettoman talven loma. Joka tapauksessa mukavaa lomaa olemme viettäneet tämän viikon. Monenlaista olemme ehtineet tehdä ja myös levätä ja rentoutua.









Loman aloitimme juhlavasti ystävänpäivänä Säkylän varuskunnan valatilaisuudessa. Se oli hieno ja koskettava juhlapäivä sekä varusmiehelle että myös meille vanhemmille.







Lauantaina ehdimme käydä Alppirautatieharrastajien junaratoja ihailemassa Espoon Tapiolan Ainoa-kauppakeskuksessa. Todella hienoja yksityiskohtia ja uskomattoman hienoja junaratoja junineen. Siellä viihtyivät niin lapset kuin aikuisetkin. Sinne menemme vielä uudestaankin pikkuväen kanssa.








Loma tuntuu lomalta mökillä. Monenlaista puuhailua on tarjolla, mutta myös rentoutumista.






Mökin talveen kuuluu avanto. Virkistävää!







Sain valmiiksi yhdet sukat. En halunnut tehdä ihan yksivärisiä, mutta en myöskään monimutkaista kuviota, siis yksinkertaiset pilkkusukat. Lanka jälleen Novitan 7veljestä.
Toiset sukat ovat melkein valmiit, niissä väri-iloa. Laitanpa kuvat sitten valmiista sukista.







Mökillä on kiva leipoa. Tällä viikolla olen leiponut muutamia erilaisia pikkuleipiä, korvapuusteja ja tänään myös laskiaispullat sunnuntaita varten.
Isoon uuniin mahtuu kerralla puolen litran taikinasta leivotut pullat :).








Kuopus on nauttinut pilkkimisestä. Häntä eivät säätilan muutokset haittaa, järvelle pitää päästä vaikka räntää ja vettä sataisi. Ja sitä iloa, kun ahven nousee jäälle!











Sää tällä viikolla on ollut hyvin vaihtelevaa. Välillä aurinkoista ja välillä harmaata ja sateista. Lumet ovat täältäkin viikon aikana melkein kokonaan hävinneet. Nyt tuuli vinkuu nurkissa kovasti, toivotaan, että ei tulisi sähkökatkoja.

Ensi viikolla on jo laskiainen ja helmikuun viimeinen viikko. Kevättä kohti!





sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Helmikuuta



Helmikuu. Hiihtokelejä emme ole vielä saaneet, piti siis virkata lumihiutaleita. Tässä Caitlin Sainion kirjassa on toinen toistaan kauniimpia malleja. Näitä on kiva virkata, helposti ehtii pari tehdä illassa.
Aion vielä tärkätä nämä koristeiksi.







Muutamana päivänä oli puutarhassa ohut lumikerros, mutta nyt se taas suli. Huomiseksi on luvattu lämpöasteita ja vesisadetta. Erilainen helmikuu tämä on. Katselin juuri viime vuoden kuvia, silloin oli lunta todella paljon. Välillä tuntuu jo ihan keväältä, eilenkin oli huhtikuinen sumuinen sää.







Helmikuun alkuun kuuluvat tietenkin Runebergin tortut kansallisrunoilijamme päivänä. Minä leivon nämä aina vanhalla hyvällä ohjeella.








Harmaita päiviä piristämään tarvitaan aurinkoisia kukkia. Ja värejä!






Kävin aivan ihanassa Anu Tuomisen taidenäyttelyssä. Siellä oli monenlaista hienoa nähtävää, kivoja oivalluksia ja uusia ajatuksia. Todella virkistävä näyttely!







Näyttely on auki vielä helmikuun ajan. Siellä olisi kiva käydä vielä uudestaankin.







Tänä aamuna kaktus aukaisi ensimmäisen kukkansa.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!