sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Hiihtolomalla




Ystävänpäivänä sain Irmeliltä näin ihanan kortin. Kiitos!
Kortin sisällä on myös pistelymalli.






Hiihtolomalla olimme pienen pohjoisen pyrähdyksen jälkeen mökillä. Ja hiihtolomalla hiihdetään, kuten Rauha Räppääjä sanoo.








Järven jäällä on mielestäni parasta hiihtää. On avaruutta ja maisemaa.
Nämä kuvat ovat vielä puhelimella otettuja.









Välillä ilma oli pyryinen ja harmaa, mutta silti hiihdettiin. Sitten olikin mukava mennä sisälle lämpimään.









Otin lomakäsityöksi vanhan pistelyn. Sain sitä vähän eteenpäin. Tästä mallista pidän todella paljon.










Myös sukankudin oli matkassa mukana. Näissä lankana aitoa lampaanvillaa ja punaista Tukuwoolin lankaa.

Parin päivän kuluttua onkin jo maaliskuu ja kevätkylvöjen aika. Muutamia siemenpusseja on jo valmiina. Saapa nähdä, miten tänä vuonna onnistun.

Aurinkoisia kevättalven päiviä!



torstai 23. helmikuuta 2017

Ihana lankakauppa






Hiihtolomalla pääsin taas käymään aivan ihanassa lankakaupassa Titityyssä Jyväskylässä. Titityy on kauniissa vanhassa puutalossa Toivolan vanhalla pihalla Cygnaeuksenkadulla. Täällähän kävimme jo vuodenvaihteessa syntymäpäiväni kunniaksi.

Unohdin ottaa kameran mukaan, joten tällä kertaa kuvasin puhelimella.







Jo eteisessä on kaunista. Astutaanpa sisälle kauppaan.






Sisällä kaupassa on tunnelmaa. Huoneet ovat täynnä mitä kauniimpia lankoja. Täällä voi vain huokailla ihastuksesta.








Kaunis vanha pönttöuuni lämmittää. Varsinkin tällaisena talvisena pakkaspäivänä täällä viihtyy hyvin!







Todellista väriterapiaa!







Ostin ihania Tukuwoolin lankoja. Sukkia ja pipon ajattelin näistä kutoa. Lisäksi Isagerin Alpacaa ensimmäiseen pitsihuiviini (joka toivottavasti joskus valmistuu).







Menomatkalla Jyväskylään nautimme huikean kauniista talviaamusta.

Mukavia talvipäiviä Sinulle!