perjantai 29. joulukuuta 2023

Marsma




Vielä ehdin tämän vuoden puolella näyttää tämän käsityöpussukan, marsman. 
Marsma on ilmeisesti Ruotsin saamelaisten käyttämä perinteinen käsityöpussukka. Yritin vähän katsella tuon sanan alkuperää, saattaa olla, että se on saamen kielessä hiukan erilainen sana. 
Taitoliitto on järjestänyt kursseja marsman tekemiseen. Minä näin kuvia netissä ja innostuin tekemään tämän itse.

Marsma kääritään rullalle ja sidotaan nauhalla. Tämä on kätevä ottaa mukaan matkallekin.






Marsmassa on yleensä pari taskua ompelutarvikkeille. Lisäksi neuloja voi kiinnittää erilliseen kangaspalaseen.










Minä tein tämän vanhasta villakankaisesta  talvitakistani. Reunusnauha on vanhasta ompelemastani tyttöjen mekosta. 






Koristenauhat löytyivät omasta varastostani. Päätin, että en osta tähän mitään uutta  materiaalia, vaan käytän vanhoja aarteitani.




Kirjonnan kuvioihin sain idean netistä erilaisista villakirjontakuvista. Muokkasin sitten osia  muutamasta mallista tähän sopivaksi. 




 
Lankoina käytin noin fingering-vahvuisia  villalankoja. Halusin tähän pehmeitä ja iloisia värejä.



Pistot ovat ketju- ja laakapistoja. 






Olin suunnitellut tämän tekemistä jo pidemmän aikaa, vihdoin syyslomalla sain aloitettua. Osan nauhoista ompelin koneella, osan käsin. Tämä oli rentouttavaa hidasta puuhaa.

Mukavia käsityöhetkiä myös ensi vuodelle! 

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Joulua




Joulun välipäivät. Kiireetöntä oloa mökillä. Ulkoilua ja luonnon kauneuden ihailua. 

Kauniin kynttilämaljan löysin kirppikseltä. 






Strömsö-neule pikkuiselle hänen lempivärissään. Lankana Dropsin Merino extra fine.






Kummipojalle kämmekkäät, malli Ronja Hakalehdon Kuusikuja. Lanka suomalaista villaa. 







Varusmiehelle villasukat suomalaisesta villasta. Kuulemma saa pitää äidin tekemiä sukkia, ne ovat parhaita :).






Vanhasta talvitakistani ompelin käsityöpussukan. Tätä kutsutaan myös nimellä marsma. Kirjoin villalangoilla, kuvioiden inspiraation sain netistä, mutta piirsin ne itse.

 



Pussukka kierretään rullalle. Tämä on todella kätevä ottaa mukaan matkoille. Laitanpa joskus vielä kuvan rullasta.






Itselleni kudoin Lovikka-vanttuut, lankana Järbon Lovikka. 





Ystäväni sai joululahjaksi nämä sukat. Lanka on Novitan 7 veljestä. 






Ystäväni antoi ristipistokitin, siis mallin, kankaan ja langat. Tämä oli kiva kesän käsityö. Ompelin hänelle joululahjaksi projektipussin, kankaana on  pellavainen tyynyliina. 
Ja nythän ompelu on taas pelkkää iloa, ostin itselleni tasakymmenten kunniaksi uuden ompelukoneen :). 




Ja tämä kiva joulun perinne, Annika Leväsen adventtisukat. Väreiksi valitsin pehmeät joulun värit, Lanka 7 veljestä. 






Tapaninpäivän iltana oli upea täysikuu. Kyllä luonto on aina kaunis!






Joulun tunnelmaa. Tästä nautin. Ei kiirettä, vaan joulun rauhaa





Ja tietenkin kuusen vieressä istun kutomassa. Tulossa villapaita, lankana Plötulopi. Tämä on hidas projekti, teen aina muiden töiden välissä.




 

Hyvää loppuvuotta, nautitaan luonnon kauneudesta!