keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
Suven suloa ja aarteita
Ihana, ihana kesä! Olemme uineet, saunoneet ja nauttineet suven suloisuudesta.
Kesällä on aikaa ja intoa kierrellä kyläkirppareita. Löysin parilla eurolla nuken ja innostuin ompelemaan vanhoista farkuista kantokopan. Lastenlapset voivat sitten nukkea hoivailla.
Vanhat täkit tuovat mieleen muistoja lapsuudesta. Nämä löytyivät pieneltä kirpparilta muutamalla eurolla. Pesu ja kuivaus ulkona kesäilmassa ja täkit ovat valmiita käyttöön.
Torikirpparilta löysin hienon seinävaatteen. Kauniisti kirjaillut päivänkakkarat ja köynnökset reunustavat tekstiä.
Teksti muistuttaa minua elämään tässä päivässä.
Eräältä kirpparilta löysin lautasen, jollaista en koskaan ole nähnyt. Teksti on samalla tavalla koholla kuin reunus. Ja taustan leimassa lukee Villeroy& Boch. Mikähän lienee lautasen tarina?
Pienempi lautanen on Arabian. Ja molemmilla oli hintaa yksi euro:).
Nautitaan suloisesta suvesta!
sunnuntai 19. kesäkuuta 2016
Kesäkuuta
Kesäkuu ja ensi viikolla juhannus. Luonto on kauneimmillaan. Sää on ollut vaihteleva, mutta kesä on!
Löysin kirppikseltä kunnon kahvipannun. Usein tuleekin keitettyä sillä kahvit, se tuo ihan erityistä tunnelmaa. Ompelin pannumyssyn pitämään kahvin lämpimänä. Pannumyssyt taitavat olla jo katoavaa kansanperinnettä, mutta minulla se on käytössä.
Mökkipaikkakunnan kaupasta ostin ihan heräteostoksena Novitan Joki-lankaa. Ensin ajattelin tehdä siitä villatakin, mutta sitten innostuinkin kutomaan peiton. Se on ihanan pehmeä ja lämmin vaikka hartioilla viileänä iltana.
Koristeeksi virkkasin kukan samasta langasta.
Laitanpa tähän muistiin itselleni tulppaanit keväältä.
Ja omenapuut kukkivat toukokuussa ihanasti! Saapa nähdä saammeko omenoita.
Äidiltä saamani unikot kukkivat myös upeasti. Taidanpa laittaa näitä useampaan paikkaan ensi vuodeksi.
Oikein hyvää juhannusta ja keskikesää! Nautitaan joka hetkestä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)