perjantai 20. syyskuuta 2013
Syyskuuta
Tällaiset lämpimät onnittelut sisarelleni syyskuun syntymäpäivänä! Lanka on Novitan Puro. Kaulaliinan keskellä palmikko.
Vielä tervehdys mökiltä viime viikonloppuna. Aamulla kello seitsemän oli vielä valoisaa, vaikka päivät ovat jo selvästi lyhentyneet. Ja vesi oli hyvin raikasta, +15 astetta:).
Hyvää syksyistä viikonloppua!
perjantai 13. syyskuuta 2013
maanantai 9. syyskuuta 2013
Tilkkuja ja matto
Ostin Ikeasta muutamalla eurolla valmiiksi leikattuja tilkkunippuja. Mökin eteisen sohvalle ompelin pirteän puna-vihreäsävyisen peiton. Pari muutakin peittoa on työn alla. Virkkasin pienen vaaleanpunasävyisen maton. Tarkoitus oli laittaa se kylpyhuoneeseen, mutta tähän se nyt asettui.
Viikonloppuna saimme tyttären kanssa sisustettua mökin eteistä ja keittiötä. Niistä molemmista tuli oikein kivat.
Viikonlopun sää oli kesäisen lämmin. Ruokaa laitoin nuotiolla ja siinä samalla oli kiva lukea kirjaa.
Söimme myös pihalla, kuopus auttoi pöydän kattamisessa:).
Kuopuksen kanssa kävimme taas aamu-uinnilla. Sen jälkeen on aina kiva seurata kaloja, jotka uivat laiturin vieressä.
Vaikka sää oli lämmin, luonnossa näkyy jo syksy.
Kauniita syyspäiviä!
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Syyskuu
Eilen, elokuun viimeisenä, minulla oli lukuvuoden ainoa lauantaityöpäivä. Se sujui mukavasti ulkoillen hyväntekeväisyyden merkeissä. Töiden jälkeen pidimme tyttären kanssa 'ministelyillan'.
Mökin varastossa on pyörinyt pieni vanerista tehty nukkekoti. Olen monesti aikonut hävittää sen, se on ollut mielestäni ruma ja huonokuntoinen. Kesällä kuitenkin katselin sitä uudestaan. Se näyttikin aika sympaattiselta:). Maalasin sen kauttaaltaan valkoiseksi ja ajattelin sisustaa sen myöhemmin.
Eilen siis otin nukkekodin esille. Tapetit löytyivät varastoistani. Osa on omista remonteista jäänyt, osa muista tapettijäämistä. Alakerran lattiat päällystin Bilteman sytytyskepeillä. Keittiöön laitoin tyttären ehdotuksesta helmiponttipaneelit, siis jäätelötikkuja ja hammastikkuja vuorotellen.
Leikkasin jo ikkuna- ja ovilistat valmiiksi, mutta liimaan ne myöhemmin. Talo ei ole minkään mittakaavan mukaan rakennettu, joten teen sinne huonekalut ihan erikseen sopivassa suhteessa talon kokoon. Ulkomaalaus ja katon teko on vielä mietinnässä.
Tytär askarteli pieniä ihania juttuja. Tällaisen kattokruunun metallilangasta. Mielestäni aivan upea.
Ja siihen myös kynttilät. Ne hän teki hammastikuista. Sydän on metallilankaa.
Tytär aikoo rakentaa miniompelimon ja kangaskaupan. Sinne hän teki valmiiksi henkareita ja pienen pussikon ja suloisen kastepuvun.
Tähän teemaan varmaan sopii tämä Lotelle tehty avaimenperä:)
Tänään on ollut välillä sateista, se on varmaan syksyn alkua. Oikein hyvää syyskuuta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)