keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Pienissä asioissa...

Pieniä hetkiä päivästä. Aamukahvi pihalla ennen töihin lähtöä. Aurinko paistaa, ilma on raikas, linnut laulavat. Rauhallista.
Kaunis aurinkoinen ilma. Tänään töistä olimme kevätretkellä. Oli ihana seurata pienten koululaisten kevätriemua!
Töiden jälkeen pikaisesti pakolliset kotityöt (=ruoka nälkäisille pojille) ja sen jälkeen pihalle pistelyn kanssa. Vähitellen työ edistyy. Tätä mallia on mukava pistellä, se on selkeä ja vaihteleva.
Vuosia sitten kesälomamatkallamme löysin pienestä käsityöpuodista ihanan pienen posliinilautasen. Siihen on maalattu ruusuja ja teksti "Pienissä asioissa on hyvän mielen salaisuus". Tämän olen yrittänyt muistaa vaikeinakin aikoina. Pienten hyvien asioiden ja hetkien huomaaminen ja niistä nauttiminen antaa voimia elämään. Kuten huomaatte, lautanen on ollut seinällä ja pudonnut aika monta kertaa. Aina olen kuitenkin saanut sen liimattua. Nyt ajattelin tehdä ristipistoin samanlaisen taulun, jospa se ei särkyisi niin helposti;). Tekstin tein StitchPoint-sivuston avulla. Vielä etsin jostain pieniä ruusuja, tietenkin punaisia.. Ja jospa vielä saisin sen pisteltyä:).
Kauniita pieniä hetkiä!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Iloa eteenpäin

Mustikka kukkii! Tänään oli jo melko lämmintä ja kesäistä.
Luistelijat jatkavat matkaansa Marille. Lähetän postia pian sinulle Mari.
Hyasintitkin ovat jo auenneet, pian myös tulppaanit. Aurinkoisia päiviä!

torstai 10. toukokuuta 2012

Hyvästi talvi ja jää...

...jo metsä vihertää! Viime viikolla puhkesivat hiirenkorvat ja saamme iloita kevään raikkaasta vihreydestä. Joka kevät nämä uudet lehdet ilahduttavat aina yhtä paljon. Kevään vihreys antaa uutta voimaa talven jälkeen.
Valkovuokot kukkivat. Lapsena keräsimme äidille äitienpäivän aamuna kimpun valkovuokkoja. Nyt saan omilta lapsiltani näitä ihania kevään kukkia.
Jäät ovat sulaneet järvestä ja pojat ovat jo uineetkin... Oli kuulemma kylmää vettä:).
Löysin parilla eurolla kivan koristelinnunpöntön. Se oli ihan yksinkertainen vihreä-valkoinen. Innostuin laittelemaan sitä vähän. Pikkutavarat ovat Tiimarista ja Sinellistä. Siitä tuli söpö!
Laitoin sen kuistille. Toivottavasti linnutkin huomaavat, että se on pelkkä koriste:).
Iloa kiertämään! Sain Irmeliltä tämän aivan ihanan luistelijamallin . Pistelin sen tauluksi. Nyt haluan laittaa iloa eteenpäin ja arvon tämän mallin halukkaiden kesken. Jätä kommenttisi 19.5. mennessä jos haluat osallistua arvontaan.
Ensimmäiset orvokitkin olen istuttanut. Ja myös yhden pelargonin ostanut, tietenkin vaaleanpunaisen! Aurinkoisia päiviä!

torstai 26. huhtikuuta 2012

PIF

Tänään postilaatikossa oli ihana yllätys! Sain PIF-paketin Babsilta. Paketissa oli tällaista kaikkea kaunista.
Ihana pistelty pieni tyynykoriste. Tuo teksti on todella kaunis sekä ulkonäöltään että sisällöltään. Ja väri on ihana:).
Taustapuolella on pieni tasku ja sieltä löytyi kauniit sakset!
Lisäksi tämä toivemallini CCN Party Cakes. Ja siihen lankoja. Oi mitkä värit!
Tämä on aivan ihana paketti. Oli kiva osallistua PIF-arvontaasi Babs! It was very nice to participate in Your PIF-lottery Babs! I'm so glad for the gift! Thank You Babs! Iloa päiviinne!

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Helmiä





Kevätaurinko lämmittää jo mukavasti. Se innostaa myös kokeilemaan uutta. Yleensä värini on enemmän punasävyistä, mutta kesä on sininen. Tein kesäksi sinisävyisiä helmiä oikein koruvaijerista. En tiedä tuliko tehtyä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta kivat helmet ja rannekorun sain aikaiseksi:).








Olen itse opetellut koruntekoa kuvista mallia katsomalla. Helmet ja tarvikkeet olen ostanut Sinellistä.






Helmiä päivien ketjussa ovat myös ne hetket, jolloin ehtii rauhoittua ja nauttia luonnon pienistä ja suurista ihmeistä. Aurinkoisen aamupäivän kävely hiljaisella rannalla kevään tulosta nauttien. Pensaiden silmut jo aukeamassa.







Järvi vielä jäässä, tosin jää jo ohutta ja ranta sulana.






Vielä rannassa yöpakkasen jälkiä.






Ja poikien tuomat ensimmäiset sinivuokot.

Kiitos teille kaikille mieltä lämmittävistä kommenteista. Ne ovat myös helmiä:).

Nautitaan päivien helmistä!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Tunnustus




Sain Irmalta Irman kammari-blogista kivan yllätyksen, Kaunis Blogi-tunnustuksen. Kiitos Irma!

Tunnustus tulee jakaa edelleen viidelle blogille, joilla on alle 200 lukijaa. Tähän valitsin ensin kaksi ihanaa blogia, joita olen seurannut kauan. Lisäksi kolme uudempaa tuttavuutta, ihania ja innostavia blogeja nämä kaikki.


Rouva Ruusupuu
Unelmapistot
Fannyn talossa
Variksen villat
Pieni ristipistoblogi


Monia muitakin ihania blogeja seuraan, tekisi mieleni jakaa tunnustusta myös niille:).





Aurinkoista pääsiäispäivää!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen





Pääsiäisviikko. Pajunoksat koristeltu ja virvottu, pääsiäisruohot kasvaneet. Tänä vuonna ruohoa myös suloisessa ruusukupissa. Meillä perinteisiin kuuluvat tietyt herkut, rahka-persikkapullat, lusikkaleivät ja pasha. Ja Matteus-passion sävelin hiljennymme pääsiäisen sanoman äärelle.






Kuistikin on koristettu juhlaa varten.






Viime viikolla oli ihanan lämmin ilma, laitoin narsissit ulos ruukkuun. Siellä ne loistavat kevään keltaisina aurinkoina.






Tässä muutamia keskeneräisiä projekteja. Eikö se niin ollutkin, että monenlaisia töitä on hyvä olla tekeillä, niin voi aina mielialan ja innostuksen mukaan tehdä niitä;). No, minulla nämä sukat ovat olleet tekeillä jo jonkin aikaa. Löysin tuon vaaleanpunaisen 7veljestä-langan, oli ihan pakko aloittaa sukat!






Viime viikon lämpiminä päivinä jo haaveilin kesästä, ja aloitin tämän kesähuivin. Väri nyt ei pääse kyllä oikeuksiinsa tässä kuvassa. Tuo on oikein pehmeä vaaleansininen, lankana Rose mohair, puikot no:8. Valmista tulee siis nopeasti!






Pistely on myös vähän edennyt...





10-vuotiaani innostui rakentamaan mäkiauton. Pohjana vanhat rattaat. Huomatkaa käsijarru!





Lapsena meillä oli ihania joulukoristeita, noita "lumisadepalloja". Olen nyt yrittänyt myös niitä jouluksi ostaa, mutta huonolla menestyksellä. Tai siis ostaminen on kyllä onnistunut, mutta säilyminen ei. Muutamana viime vuonna pallo on kestänyt yleensä päivän. Pienet ovat innokkaasti niitä ihailleet...
Tätä meillä on kyllä naurettu monesti. Nyt sisareni ilahdutti minua tällaisella suloisella pääsiäispupulla! Ja se on kestänyt jo useamman päivän:).





Viikonloppuna takatalvi yllätti. Saimme lunta taas 10 senttiä! Narsissit silti hehkuvat valoa.





Oikein Hyvää ja Rauhallista Pääsiäistä!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Aloitus ja ompelua






Muutama keskeneräinen työ on kyllä odottamassa, mutta kevään kunniaksi aloitin tämän Happy Tree-mallin. Voitin sen blogiarvonnassa viime vuonna. Kangas on 25count Floba. Työstä tulee siis aika suurikokoinen, mutta se on tarkoituskin tällä kertaa. Aion viimeistellä sen ihan tiettyyn tarkoitukseen, mutta vielä se on salaisuus:).







Lauantaina innostuin pitkästä aikaa ompelemaan. Kangasvarastojakin minulta löytyy... Poju sai pyjaman ja ihanan pehmeän veluuripaidan. Ja mummin pieni tyttö sai raitapaidan.

"Maaliskuu maata näyttää" sanoo vanha sanonta. Meidän pihalla on kyllä valtavat kinokset, huh. Mutta tänään lämmintä on varjon puolella +7 astetta! Kevättä!

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

PIF-palkinto





Viimevuotisen PIF-arvontani voitti "pappi puikoissa". Hiihtolomalla sain toteutettua suunnittelemani palkinnon.
Tunnustin jo "papille" saatteessa, että piti kauan miettiä mitä tekisin, koska hän itse on niin taitava, että rima nousi aika korkealle:). Päädyin käyttötekstiileihin. Siis perinteiset tyynyliinat lähetin palkinnoksi.
Pellavakangas on Viron tuliainen. Lankana DMC:n helmilanka.
Näitä tyynyliinoja oli kiva kirjoa ja ommella. Tästä innostuin taas muihinkin ompelujuttuihin, tyynykankaat ovat odottaneet jo jonkin aikaa inspiraatiota. Jospa täksi kevääksi saisin tehtyä uudet tyynyt sohvalle:).







Lunta riittää. Tänään oli oikein ihana aurinkoinen kevääntuoksuinen päivä, oli jopa muutama plus-aste mittarissa.
Aurinkoisia päiviä!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ystävänpäivälahja





Tänään postilaatikossa oli ihana yllätys. Ystävänpäivälahja Marilta. Kaunis kortti, ihana LHN-malli, joka on ollut toivelistallani, ja vielä aivan suloinen pistely! Kiitos tuhannesti Mari!




Tämä enteilee jo kevättä. Malli ja värit ovat todella kauniit.

Ihana yllätys!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivänä




Poikani (8v) teki koulussa minulle suloisen ystävänpäivälahjan. Kiitos!





Irmeliltä sain aivan ihanan ystävänpäiväkortin. Kiitos Irmeli!





Lunta saamme taas lisää. Illaksi on luvattu kunnon pyryä.

Oikein Hyvää Ystävänpäivää!

Happy Valentine's Day!

lauantai 11. helmikuuta 2012

Tilkkuja




Suvun uudelle vauvalle tein pienen tilkkupeiton punasävyisistä kankaista. Kankaat ovat osin samoja, joista tein ison peiton itselleni.






Peiton myötä lämpimät onnittelut nuorelle perheelle!






Välillä on ollut niin kylmiä päiviä, että ei juuri ole tarennut ulkona olla. Eihän nämä nyt Lapin pakkasiin verrattuna niin kylmiä ilmoja ole, kuitenkin eräänä aamuna oli -30.








Iltapäivän sinisellä hetkellä...

Leppoisaa lauantai-iltaa! Me vietämme sitä rakkaiden ystävien kanssa.