maanantai 30. heinäkuuta 2012

Lelumarkkinoilla



Eilen oli Forssassa Wanhan ajan lelumarkkinat. Mekin innostuimme sinne lähtemään. Mukanani olivat vanhin tytär, kuopus, miniä ja pojantytär. Päätimme lähteä aamulla aikaisin, että ehtisimme perille heti kun markkinat avataan.
No, yöllä oli kova ukkonen ja sähköt olivat menneet poikki. Aamulla ei siis tullut vettäkään kun ei ollut sähköä (meillä on oma kaivo). Päätimme, että tämähän ei meitä häiritse, otimme hammasharjat mukaan ja menimme lähimmälle huoltoasemalle. Sieltä sain myös aamukahvin:). Hyvin ehdimme markkinoillekin.





Ja siellähän oli vaikka mitä kivaa tarjolla. Aivan upeita pieniä nukkekotijuttuja ja monenlaisia leluja, enimmäkseen keräilyä varten.
Tällaisia minä löysin. Kaunis puusohva, herkkuja, laukkuja ym.
Tapasin blogiystäväni Kirsin. Hänellä ja Emmalla oli aivan ihania töitä. Kirsiltä on tuo pistelykitti ja kangaslaatikko, Emma on tehnyt tuon suloisen keppihevosen. Kuopuskin löysi oman aarteensa Kirsin pöydästä, hienon puisen sammakon.
Oli todella kiva käydä näillä messuilla. Paljon uusia ideoita ja inspiraatiota sieltä sain!






Kävimme myös kivalla kirpputorilla. Sieltä löysin pitkän räsymaton 2,5 eurolla ja ristipistolehtiä 1e/kpl. Näistä löytyi kivoja malleja, jotka haluaisin pistellä.





Viime yönä oli taas kova ukkonen. Tänään ei ole satanut, joten mustikoita keräämään!

13 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Ihanma tuo pieni valkoinen sohva jha ah, mitä mustikoita!

Anonyymi kirjoitti...

Hola Maria,has encontrado cosas bonitas,nosotros tenemos una cosita de muñecas pero la tenemos que arreglar(pronto la voy a enseñar en mi blog).Te mando saludos.

Eila kirjoitti...

Suloisia tarvikkeita ja kylläpä sait rp-lehtiä tosi edullsiestai kirppikseltä!
Ah mustikoita, minä vaan olen nykyisin niin laiska, etten millään kehtaisi lähteä niitä poimimaan, ainakaan jos en tiedä varmaa paikkaa.

Lumiruusu kirjoitti...

Ihania ostoksia ja miten mukavaa että tapasit Kirsin! :)

Jess kirjoitti...

Is nice that finally you can pick the blueberries.
The charts in the magazine are lovely, tea cups specially.

Greetings :)

Saara kirjoitti...

Suloisia pikkutavaroita, tuo keppihevonen on kyllä ihana. :)
Minä en kyllä uskaltaudu mustikkametsään ennenkuin helteet ovat ohi!

Sarppu kirjoitti...

Ihanan ihania nuo pikkkuiset tavarat. Olen haaveillut jo pitkään, että teen jonkinlaisen nukkekodin, jotta lapsenlapset saaavat joskus leikkiä. Onneksi ei ole vielä kiire ;). Mustikoita on paikoitellen oikein hyvin. Olin noukkimassa kotomaisemissa ja tuli viitisen litraa aikas nopsakasti, lisää tarvitsee mennä hakemaan.

Mari kirjoitti...

Voi miten ihania ostoksia ja kiva kun tapasit Kirsin!
Mäkin olin tulossa tuonne, mutta yöllinen sade pakotti meidät mökille hommiin :(.

Kirsi kirjoitti...

Voi oli niin tosi mukavaa, kun "ilmoittauduit" pöydässäni ja tapasin muutkin mukana olleet, varsinkin suloiset pienet asiakkaat :) Ja teitpä tosiaan kivoja löytöjä, tuo sohva mm. on todella upea! Ja Emma oli niin onnellinen, kun hänen "tekeleensä kelpasivat" vaikka hän on "vasta 11". Minä sanoin, että hän on oikein taitava enkä yhtään ihmettele, että hänen tuotteensa myös menevät kaupaksi. Kiva siis kun teilläkin nyt on Emman yksisarvinen :)
Messuilla oli vaikka kuinka paljon kaunista nukkistavaraa tarjolla ja tekijät ovat niin taitavia, että en vain jaksa lakata ihmettelemästä!
Nähdään taas messuilla ja tietty täällä blogimaailmassa.

Fanny kirjoitti...

Ihania löytöjä nukkekotiin! Meidänkin oli tarkoitus lähteä Forssan markkinoille, mutta tyttöjen synttärijuhlat osuivat samalle päivälle. Ehkä ensi vuonna sitten. Aurinkoista viikkoa!

Fanny kirjoitti...

Aivan ihania juttuja nukkekotiin! Meidänkin piti tulla markkinoille, mutta tyttöjen synttärijuhlat osuivat samalle päivälle. Seuraavan kerran sitten toivottavasti mekin pääsemme.

Eila kirjoitti...

Kyselit siitä mansikkamallista. Suunnittelijasta ei tietoa, on kitti ja siinä on langoille dmc:n nrot. Jos kiinnostaa, voin laittaa sen sinulle kun olen sen itse tehnyt vai onko jo runsauden pula jos lehdessä on samantapainen:)?.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kivoja ostoksia teitte markkinoilla!

Ihanan näköisiä nuo mustikat.