maanantai 6. toukokuuta 2013

Pistelijät





Lauantaina pääsin osallistumaan ensimmäisen kerran ristipistotapaamiseen. Olimme Ikaalisissa Kauppilan matkailutilalla. Ohjelmaa oli koko viikonlopuksi, mutta minä olin siellä lauantaina. Tapasin monia blogituttuja, oli todella mukava tavata ja tutustua!

Ohjelmassa oli tietenkin pistelyä. Lisäksi oli Emmuli-kauppa ja ristipistokirppis. Siellä oli myös todella upeiden töiden näyttely. Oli hienoa nähdä niin monia erilaisia ja todella taidokkaita töitä. Harmi, että unohdin kameran kotiin...


Lauantain kohokohta oli Suomen ensimmäisen ristipistoyhdistyksen perustaminen. Saimme harrastustamme ylläpitämään ja tukemaan Pistelijät.

Saimme Emmulin Kirsiltä lahjaksi mallin, jonka siellä ehdin pistellä valmiiksi. Valitsin keväiset värit tähän työhön ja viimeistelin sen kotona tauluksi. Taulun saa äitini ensi sunnuntaina. (Äiti, jos satut lukemaan tätä, niin tiedät sitten jo etukäteen mitä paketissa on:))






Muutamia pieniä ostoksia tein. Ihanan kirjan, jossa on todella kauniita malleja, ostin myös pieniä paloja kankaita ja kullatut neulat:).









Ehdin myös pistellä yhden kirjaimen, sen viimeistelen saksikoristeeksi. Taustaksi laitan tuon ruusukankaan.

Kiitos Lennulle ja Outille tapaamisen järjestämisestä. Oli virkistävä viikonloppu!

5 kommenttia:

Adelina kirjoitti...

Nice shopping and beautiful finish !
Kisses.
Adelina

Eila kirjoitti...

Mukavissa merkeissä on lauantai sinulla kulunut ja hienoa että yhdistys on perustettu!
Kullattuja neuloja olen minäkin haaveillut, pitää tilata niitä seuraavan tilauksen yhteydessä.

J.J kirjoitti...

Wonderful embroidery!
Romantic mood!:)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Oli mukava tavata!

Kiva tuli tuosta äitienpäivälahjastasi :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin onnistuneet värit freebie-pistelyssäsi. Varmasti vastaanottaja ilahtui!