lauantai 19. tammikuuta 2019

Lunta




Nyt on lunta! Ja tänään kaunis aurinkoinen talvipäivä. Aamulla oli pakkasta -10 astetta.





Pihalla tulee mieleen lapsuuden talvet pohjoisessa. Silloin olivat kinokset niin korkeita, että eipä niiden yli pieni lapsi nähnyt.
Viikolla satoi parina päivänä lunta ihan kunnolla. Oli harmaita päiviä. Tänään aurinkoa.






Äitini kanssa mietimme eräänä iltana sopivaa pientä käsityötä. Löysin netistä muutaman lumihiutaleen mallin ja niitä sitten virkkasin. Aiemmin en ole saanut ohjeista selvää kunnolla, mutta nyt onnistuin ilokseni tekemään ohjeen mukaan. Lankana on DMC:n virkkauslanka, koukku 1,75. Taidanpa yrittää vielä ohuemmalla langalla ja koukulla muutaman hiutaleen.






Hiutaleiden alla on viime talvena lampaanvillasta kutomani istuinalusta. Kudoin sen paksuilla puikoilla kaksinkertaisesta langasta ja huovutin koneessa.






Äiti teki minulle joululahjaksi kauniin ikkunakoristeen makramee-tekniikalla. Tuota voisi käytttää myös seinällä, mutta rakenne tulee kauniisti esiin ikkunassa. Tätä pitäisi minunkin kokeilla tehdä.








Aamulla kävin jo luistelemassa ja taidanpa tarjota kohta kahvit ulkona tulilla.


Kauniita talvipäiviä!






2 kommenttia:

Timi kirjoitti...

So much snow!!! I like it! :)
Those snowflakes are beautiful!
Have a nice weekend!!!

Katri kirjoitti...

Niin kauniita kuvia! Minä nautin näistä pakkasista ja tästä lumimäärästä. Toivottavasti hanki pysyy puhtaana mahdollisimman pitkään ja saadaan lisää aurinkoisia päiviä!