sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Adventtia



Toinen adventtisunnuntai. Sytytimme tänään toisen kynttilän. Nautin lepopäivästä, arjen touhut eivät tänään rasita.






Ihana pitkä viikonloppu. Itsenäisyyspäivää juhlistimme nostamalla lipun salkoon kiitollisena omasta maasta.
Perinteisesti myös piparileivonta kuuluu itsenäisyyspäivän ohjelmaan.
Sää on ollut taas harmaa ja sateinen, lämmintä muutama aste.
Kiinanruusuni jaksaa vieläkin kukkia.





Pitkän viikonlopun aikana sain tehtyä monenlaista. Nämä tilkkupeitot valmistuivat joulupukin säkkiin. Tein kaksi punasävyistä peittoa. Toisen reunakanttaus on punainen, toisen valkoinen.







Peitoissa on palloja, ruutuja ja sydämiä. Mummin lämmin tervehdys pikkuisille..






Pienet sukat kudoin myös pukinkonttiin. Langat Novita 7veljestä ja Adlibriksen Socki.







Eilen ehdimme käydä myös kirpparilla. Löysin kivoja jouluastioita. Uunivuoka on vanha englantilainen, tuo kuvio on nostalginen. Tässä ajattelin paistaa jonkun joululaatikon. Lasit ovat Ikean.







Viikko sitten, ensimmäisenä adventtina, olimme mökillä. Siellä maisema oli ihanan luminen.
Aamun rauhasta nautin mökin keittiössä.









Mökillä sytytimme ensimmäisen adventtikynttilän.






Mökillä on sen verran viileää, että kukat viihtyvät siellä. Kaktus kukkii komeasti taas joulun kunniaksi.

Hyvää adventtisunnuntaita ja alkavaa viikkoa Sinulle!





6 kommenttia:

Timi kirjoitti...

I love the evening lights in your home!!! It's so beautiful!!!
Your Christmas quilt looks wonderful!
Have a nice week!!!

Maria kirjoitti...

Thank You Timi ❤
It is very dark outside so we need the Christmas lights 💛
We are waiting for snow❄❄

Tauvonpaikan Kaisu kirjoitti...

Kiinanruusu. <3 Kotonani oli aikanaan iso, iso kasvi, joka teki valtavasti punaisia kukkia, kuin palloja. Ne kukinnot kestivät vaan kovin lyhyen hetken.

Ihanat tilkkupeitot, jouluiset, rakkauden punaa ja viatonta valoista, lämpöä täynnä.

Ja ihania kirppislöytöjä olet tehnyt. Punainen on punaista, varsinkin jouluna.
Kaunista ja kotoista.

Mukavia joulunaluspäiviä touhuja Sinulle! <3

Eila kirjoitti...

Voi että ihanat tilkkupeitot!
Pitääpä minunkin käydä kirppikseltä etsimässä josko löytyisi punainen vuoka joulupöytään, tulee vaan aina tehtyä foliovuokiin.
Hyvää kolmatta adventtia!

Maria kirjoitti...

Kiitos Kaisu mieltä lämmittävästä kommentista❤
Kiinanruusun kukka tosiaan kestää vaan pari päivää, mutta on kyllä kaunis!
Huomasin, että joulu on meillä tänä vuonna tosiaankin punainen :).

Maria kirjoitti...

Kiitos Eila mukavasta kommentista❤
Tilkkupeittoja on niin kiva tehdä. Välillä väritys onnistuu paremmin kuin toisella kertaa😊

Tuo vuoka oli kyllä kiva löytö!

Hyvää joulunodotusta Sinulle❤🎄