sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Tammikuuta



Loppiaisaamuna oli ihana yllätys, kun yöllä oli satanut lunta. Joulun aikaan täällä ei ollut lumesta tietoakaan. Onneksi mökillä oli valkoinen joulu.
No, tämä ilo kesti päivän, jo seuraavana aamuna lumet olivat sulaneet.








Viikolla töistä tullessani ihastelin auringon valoa pihalla. Samalla huomasin muutaman orvokin. Ihmeellistä, tammikuussa.







Eilen aamulla oli pikkupakkanen ja kaunis kuura joka paikassa. Oli ihana kävellä metsässä ja ihailla luonnon kauneutta. Aamuinen lenkki piristi koko päivän.

Illalla jo taas satoi vettä ja oli kova tuuli. Onneksi ei puita kaatunut. Tänään on ollut sateista ja +5 lämmintä. On todella vaihtelevaa tämä tammikuinen sää.






Eilen sain lapaset valmiiksi. Malli on Annikan blogin Adventtilapaset. Lankana minulla on Novitan 7veljestä.
Näitä lapasia oli todella mukava kutoa. Malli on selkeä ja helppo. Tietenkin kuvioiden seuraaminen vaatii keskittymistä, mutta sehän on käsitöiden ilo, että voi keskittyä vaan yhteen asiaan.







Kudoin nämä ensimmäiset tekemäni kuviolapaset itselleni. Mutta näyttää kyllä siltä, että nämä olisivat mieleen myös pojilleni:).

Tähän malliin voisi kyllä kokeilla eri värityksiä, muutama on jo mielessäni. Saapa nähdä, miten innostun.

Tänään kävimme tervehtimässä alokasta läheisten päivänä. Oli mielenkiintoista nähdä, miten kaikki siellä sujuu. Toivottavasti kutomani villasukat lämmittävät siellä.

Oikein mukavia tammikuun päiviä, kohtahan on jo tammikuun puoliväli!






8 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Nätit tuli lapasista! Minäkin innostuin noista ja tänään aloitin tekemään, huopuvalla langalla, saas nähdä mikä lopputulos...
Sää todella vaihtelee täälläkin. Pakkasia en kaipaa mutta liukkaus tympäisee.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kauniit lapaset ja oi oi miten upeita kuvia olet ottanut.

Timi kirjoitti...

I love these mittens! They look beautiful!!!
Flower in January? The weather is very changeable!

Maria kirjoitti...

Kiitos! Tykkään kyllä tosi paljon noista lapasista. Ovat ihanan lämpimät.
Olisi kiva nähdä sinun lapasesi😊

Maria kirjoitti...

Kiitos ❤

Maria kirjoitti...

Thank You ❤
We don't have any snow.

Tauvonpaikan Kaisu kirjoitti...

Maria,
niin liikuttava tuo pieni orvokki. Jotenkin niin väärässä paikassa väärään aikaan olevan oloinen! <3

Ihanat lapaset! Minunkin tekisi mieleni alkaa kutomaan jotakin kuviollista vähitellen.
Sain muuten juurikin noista varusmiehesi sukista vinkin tuohon kolme oikein yksi nurin varren neulomiseen ja sillä tein omien poikasteni sukat.
Aivan mahtava, kun blogeista jää mieleen kivoja pieniä juttuna, joita voi hyödyntää.

Kauniita kuvia olit ottanut.
Heikin-päivä. Ollaan puolivälissä talvea ! ;)

Maria kirjoitti...

Todellakin talven puolivälissä, vaikka täällä ei talvea vielä paljon ole ollutkaan. Eikö ole ihmeellinen tuo orvokki!
Tuo lapasmalli on helppo ja kiva. Lankadominanssi helpottaa kutomisessa, ohjeita löytyy netistä.
Minäkin olen monta kivaa ideaa löytänyt blogeista, myös sinulta. Kiitos niistä!
Hyvää alkavaa viikkoa!