perjantai 21. helmikuuta 2020

Hiihtolomalla



Hiihtoloma. Vai pitäisikö nyt sanoa talviloma. Vai talvettoman talven loma. Joka tapauksessa mukavaa lomaa olemme viettäneet tämän viikon. Monenlaista olemme ehtineet tehdä ja myös levätä ja rentoutua.









Loman aloitimme juhlavasti ystävänpäivänä Säkylän varuskunnan valatilaisuudessa. Se oli hieno ja koskettava juhlapäivä sekä varusmiehelle että myös meille vanhemmille.







Lauantaina ehdimme käydä Alppirautatieharrastajien junaratoja ihailemassa Espoon Tapiolan Ainoa-kauppakeskuksessa. Todella hienoja yksityiskohtia ja uskomattoman hienoja junaratoja junineen. Siellä viihtyivät niin lapset kuin aikuisetkin. Sinne menemme vielä uudestaankin pikkuväen kanssa.








Loma tuntuu lomalta mökillä. Monenlaista puuhailua on tarjolla, mutta myös rentoutumista.






Mökin talveen kuuluu avanto. Virkistävää!







Sain valmiiksi yhdet sukat. En halunnut tehdä ihan yksivärisiä, mutta en myöskään monimutkaista kuviota, siis yksinkertaiset pilkkusukat. Lanka jälleen Novitan 7veljestä.
Toiset sukat ovat melkein valmiit, niissä väri-iloa. Laitanpa kuvat sitten valmiista sukista.







Mökillä on kiva leipoa. Tällä viikolla olen leiponut muutamia erilaisia pikkuleipiä, korvapuusteja ja tänään myös laskiaispullat sunnuntaita varten.
Isoon uuniin mahtuu kerralla puolen litran taikinasta leivotut pullat :).








Kuopus on nauttinut pilkkimisestä. Häntä eivät säätilan muutokset haittaa, järvelle pitää päästä vaikka räntää ja vettä sataisi. Ja sitä iloa, kun ahven nousee jäälle!











Sää tällä viikolla on ollut hyvin vaihtelevaa. Välillä aurinkoista ja välillä harmaata ja sateista. Lumet ovat täältäkin viikon aikana melkein kokonaan hävinneet. Nyt tuuli vinkuu nurkissa kovasti, toivotaan, että ei tulisi sähkökatkoja.

Ensi viikolla on jo laskiainen ja helmikuun viimeinen viikko. Kevättä kohti!





8 kommenttia:

Timi kirjoitti...

You still have ice on the lake? We have sunny days here!
I am glad you had a great time there!
Have a nice weekend!!!

mummeli kirjoitti...

Nyt ei latuja tehdä tälle seudun hiihtolomalle. yt tälläinen talvi, millainen sitten seuraava.
kuvasi niin kauniita ja nuo pullat, ihan tuli vesi kielelle a ajatus, pitäisiklö yrittää saada pullia aikaiseksi pitkästä aikaa.
Mukavaa mökkeilyä!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanalta ja leppoisalta vaikuttaa lomanne. Ei muuten kannata jäälle mennä. Meilläkin virtapaikat ovat sulana.

Satu kirjoitti...

Kivoja kevättalvisia kuvia ja niin herkullisen näköisiä pullia! Mukavaa maaliskuuta ja alkanutta kevättä sinulle!

Maria kirjoitti...

Thank You Timi, yes, we have ice but no snow here. We are waiting for warmer days:)

Maria kirjoitti...

Kiitos Mummeli.
Onhan nämä ihmeellisiä aikoja, lumeton talvi ja nyt vielä nämä poikkeukselliset tapahtumat.

Maria kirjoitti...

Kiitos Enkuli, virtapaikoista kyllä varoittelemme. Tuossa onneksi lähellä rantaa niitä ei ole.

Maria kirjoitti...

Kiitos Satu! Samoin Sinulle, aurinkoisia päiviä ja kaikkea hyvää!