sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Lapasia




Kudoin itselleni lapaset samalla mallilla kuin miehellenikin. Näissä ovat värit nyt päinvastoin. Langat ovat samat, punainen ja valkoinen ovat Rauma finull -lankaa ja sininen Louhittaren luolan Väinämöinen, värinä Itämeri.







Malli on perinteisen kaunis.  Erityisesti pidän tuosta kauniista peukalokiilasta. Tätä mallia oli helppo seurata. Ensin ajattelin, että tämä olisi vaikea, mutta se on niin selkeä, että onnistui hyvin.








Pitkästä aikaa meillä on ollut upeat hiihtokelit. 
Minäkin olen hiihtänyt jo muutaman kymmenen kilometriä :). Ja nyt aloitimme talviloman, jospa hiihtokelit vielä jatkuisivat.







Päivä on pidentynyt. Olen syksystä lähtien pysähtynyt työmatkallani kuvaamaan aamua samassa kohdassa samaan aikaan. Kuvissa näkyy päivän lyheneminen ja nyt piteneminen. Viime viikolla aurinko näkyi aamun työmatkalla ensimmäisen kerran tämän vuoden puolella. Kaunista!

Oikein hyvää helmikuun viimeistä viikkoa Sinulle!

 

4 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanuudet nuo kirjolapaset ja varmasti lämpimät. Tänä talvena on erityisen kaunista ja ihanaa, että talviset kelit ovat koko Suomessa. Meillä Nurmeksessa oli liki 30 astetta pakkasta nyt viikolla.

Timi kirjoitti...

Those mittens are so beautiful and perfect!!!
I am glad you enjoy these winter days!
Oikein hyvää viikkoa Sinulle!

Maria kirjoitti...

Kiitos😊 minä kyllä tykkään noista lapasista! Täällä etelärannikollakin oli -25 yhtenä aamuna, mutta nyt ennusteet näyttävät lämpimämpiä säitä.

Maria kirjoitti...

Kiitos Timi😊
I really like these mittens.
Mukavaa viikkoa Sinulle myös❤