perjantai 6. marraskuuta 2009

Keittiöstä

Asumme 60-luvun talossa. Keittiö on alkuperäinen käytävämallinen. Minusta on mukava istua ystävien kanssa kahvipöydässä, kun keittiön sotkut eivät ole silmien edessä! Kaapit ovat hyväkuntoiset, todella tilavat ja ovien ruskea väri on mielestäni lämmin ja kotoisa. Seinien maalaukseen sain inspiraation Hollannin vierailulla, serkkuni keittiössä oli aurinkoisen kelta-valkoiset seinät. Maalasin siis seinien alaosat valkoisiksi, yläosat lämpimän auringonkeltaisiksi. Ruskeat ovet sopivat väreihin hyvin. En ole halunnut tehdä remonttia sen suuremmin. Ovi keittiön perällä on "ruokakomero", siis lämmin varastotila. Ovessa naulakossa on paikka esiliinoille.Nyt syksyllä vaihdoin keittiöön valkoisen pitsiverhon. Kesällä pidän pirteän keltaista Marimekon "Puketti"-verhoa. Ja jouluna tietenkin puna-valkoruutuista.
Meillä on myös puuhella, jota lämmitän silloin tällöin. Puuhellan lämpö on suloista! Ja myös sähkökatkojen aikana meillä syödään lämmin ruoka..
Leivomme paljon, joten Mokosta ostettu vaaka on ahkerassa käytössä.


Löysin jostain sisustuspuodista hauskan telineen kaikille pikkutarvikkeille.

Tilasin kerran saksalaista sisustuslehteä "Wohnen und Garten" ja sain tilaajalahjaksi kivan liitutaulun keittiön seinälle.




Olen vuosia kerännyt miniatyyrejä pikkukeittiööni. Vitriini on Ikeasta. Lapset aina ihastelevat ja mielellään "siivoavat" pikkukeittiötä.
















Aurinkoista viikonloppua!







2 kommenttia:

mizyéna kirjoitti...

Ihana miniatyyri keittiö!!

Maria kirjoitti...

Eikö olekin söpö! Sitä on kiva rakentaa.