lauantai 19. syyskuuta 2015

Villapaita



Pari vuotta sitten innostuin kivasta kaarrokevillapaidan mallista. Ajattelin kutoa sen kuopukselle. Pääsinkin hyvin alkuun, mutta siihen kaarrokekohtaan sitten jotenkin into sammui.. En yleensä jaksa kovin hyvin lukea ohjeita. Tämäkin näytti jotenkin vähän työläältä. Innostusta neule odotteli sitten laatikon pohjalla. Viime viikolla etsin lankoja ihan muuhun työhön ja löysin villapaidan alun. No, tietenkin kuopus on jo hiukan kasvanut..

Päätinkin sitten tehdä ihan tavallisen villapaidan. Ja koska kaarrokkeessa oli kiva kuvioneule ja siihen olin nämä värit valinnut, niin tulikin raitavillapaita :).

Lanka on aivan ihanaa Marks&Kattens EcoUll. Pehmeä ja paksuhko, todella mukavaa kutoa.







Olalle laitoin napit pukemista helpottamaan.

Heräsin aamulla jo kukonlaulun aikaan ja sain paidan valmiiksi juuri sopivasti ennen kuopuksen aamupuuhia. Tänään tuli jo kalastusreissulla paita testattua.










Eilisen myrskyisen illan jälkeen sää on tänään ollut mitä parhain. Lämmin ja leppoisa syyssää. Keräsimme vielä vähän mustikoita, oi miten suuria ja makeita ne ovatkaan! Harvinaista, että vielä tähän aikaan saa jälkiruualle tuoreet mustikat.

Tänään ehdin vielä pari villaista juttua tehdä, mutta esittelen ne, kunhan olen ne viimeistellyt.

Mukavia syyspäiviä!








3 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Mukavan näköinen villapaita ja kiva väritys. Nätit sukat edellisessä postauksessa, minäkin olen pari vuotta sitten neulonut samalla mallilla.
Kaunis syyspäivä olikin eilen, jospa tänäänkin, suunnitelmissa minullakin lähteä puolukoita poimimaan.

Irmeli kirjoitti...

Kaunis lämpimän näköinen villapaita, pojalle varmasti mieluinen. Kauniista syyssäästä ja puolukkaretkistä on nautittu meilläkin ja tosiaan ihmeellistä, miten mustikatkin ovat vielä poimittavissa. Eilen oltiin koko pikkuväen kanssa yhdessä ja voi sitä riemua:)
Mukavaa syksyistä viikkoa!

Lumiruusu kirjoitti...

Komea villapiata kuin harmaan eri sävyinen kelohonka..varmasti oli pojalle mieleen.Isoäidin sukat on tosiaan oikea perinnekäsityö:)