sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Nuutinpäivänä




Näin Nuutinpäivänä on mukava muistella joulun aikaa ja samalla hyvästellä se.
Vietimme joulun perinteiseen tapaan mökillä. Joulun alkupäivät olivat kauniin aurinkoisia.






Aatonaattona kävimme miehen kanssa joulukahvilla ihanassa Kenkäverossa Mikkelissä. Se on mukava kohde sekä talvella että kesällä.






Kenkäverossa oli hauskat ovikranssit. Tämä pitääkin muistaa ensi jouluna!







Joulun lämmintä tunnelmaa ja pienten riemua on ihana muistella.











Joulun välipäivät olivatkin sitten harmaita. Maisema oli mustavalkoinen ja todella kaunis.








Joulun valot kirkastivat harmautta.









Märkä lumisade tarttui kasveihin ja jäätyi sitten kauniiksi kuorrutukseksi.







Kudoin itselleni sukat tällä mallilla. Opettelin myöskin kirjoneuleen kutomista helpottavan lankadominanssin täältä. Se helpottikin kutomista todella paljon!







Lankana sukissa on jälleen Novitan 7 veljestä.







Nautitaan talven päivistä, harmaista ja aurinkoisista!






2 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Ihanat joulunmuistelot! Kenkävero on kyllä kaunis paikka, kerran kesällä olemme siellä poikenneet.
Kiitos sinulle joulutervehdyksestä, ilahdutit taas. Onnea tälle vuodelle ja mukavia talvipäiviä sinulle!

Timi kirjoitti...

Oh, it seems you had a wonderful Christmas!
Your Christmas tree was beautiful!!! And you had white Christmas!
I've been in Mikkeli, too, and it's a really lovely town!
Have a nice week!!!