Onpas pitkä aika edellisestä päivityksestä. Kevät oli aika kiireinen erilaisen etätyökokemuksen vuoksi, en juuri ehtinyt ja jaksanut blogia ajatella.
Kesä oli ihana ja rentouttava, laitanpa ehtiessäni tännekin muistiin kaikkea, mitä kesä toi tullessaan
Syksy on ovella, omenat tuoksuvat. Hilloa olen jo useamman kerran keittänyt, samoin omenapiirakkaa ja -paistosta on tehty ja syöty.
Kesällä sain kirjastosta vihdoin lainaksi Islantilaisia neuleita -kirjan. Siitä innostuinkin heti kutomaan muutaman pipon ihanasta Alafosslopi-langasta. Lanka on melko paksua, mutta ihanan pehmeää. Pipoista tulikin oikein kivat. Talven retkille nämä ovat nyt valmiina.
Sitten ajattelin kokeilla, saisinko tehtyä itselleni villapaidan. Olen tuollaisesta kaarrokepaidasta haaveillut. Kirjasta löysin kivan mallin. Lankana tässäkin Alafosslopi.
Heinäkuun lopulla kävimme reissun pohjoisessa. Kudin oli tietenkin mukana, tässä kudon Kolarissa Tornionjoen varrella.
Yllättävän nopeasti sainkin paitaa valmiimmaksi.
Elokuun lopussa paita valmistui. Tuota värivalintaa mietin kauan, olen väreihin nyt todella tyytyväinen.
Tämä on ensimmäinen kutomani kaarrokevillapaita. Luulin, että se olisi ollut hankalampaa, mutta ohje oli todella selkeä ja helppolukuinen. Tämä malli on nimeltään Dalur.
Nyt jo tekisi mieli aloittaa uusi 😊.
Kukkapenkissä vielä kukkivat aurinkoiset kehäkukat.
Oikein hyvää alkusyksyä sinulle!
4 kommenttia:
Ihana, kun ehdit tänne blogiin. <3
Kauniita kuvia ja ihania asioita.
Tuosta langasta kysyisin, onko siinä alpakkaa vai?
Lähteekö siitä "karvaa"? Minkä kokoisilla puikoilla kudotaan?
Olen juuri neulonut alpakkalangasta ja harmittaa, kun siitä irtoaa kovasti nöyhtää vaatteisiin.
Lämpimän näköisiä, kauniita neuleita. Taitavasti olet tehnyt.
Minulta on pyydetty myös ko. neuletta. Saapa nähdä saanko aikaiseksi jossain vaiheessa.
Tuo lanka on islantilaista puhdasta villaa, melko paksua lankaa. Pikkuisen siitä irtosi kutoessa haituvia, mutta ei häiritsevän paljon. Resorit kudotaan 4,5 puikoilla ja sileä ja kirjoneule puikoilla 6. Nopeasti tulee valmista.
Kiitos Kaisu💖
This sweater is beautiful!!! I love the colours!
Happy Autumn! :)
Thank You Timi❤
Lähetä kommentti