torstai 31. joulukuuta 2020

Vuoden viimeinen



Vuoden viimeinen päivä. Miten se aika taas on niin nopeasti mennyt! Mutta vielä ehdin yhden päivityksen kirjoittaa:)

Lomalla mökillä. Neuleita, pistelyä, ompelua, ulkoilua ennen kaikkea ja tietenkin avanto nyt, kun jäät sallivat.

Innostuin osallistumaan yhteisneulontaan, Kammeborniaknitalong. Mallina nämä Lyktan-lapaset. Näitä onkin kiva neuloa, mallikerta on mukavan sujuva. Lankana Rauma finull ja Louhittaren luolan Väinämöinen.


 



 

Mökillä on ihana nauttia luonnon rauhasta. Päivän valoisa aika on lyhyt, mutta lyhdyn kanssa näkee vähän hämärämmässäkin.






Perinteinen joulupistely, tällä kertaa kiva joulukuusi. Malli on Crocette a coco- blogista. Tämä on osa suurempaa mallia, mutta aion tehdä tästä kuuseen koristeen.






Kudoin myös adventtisukat Annikan mallilla. Tämä on hauska, jo perinne. Jokaisena adventtina tulee uusi osa. Heräsin aina maanantaisin aikaisin, että ehdin tehdä pätkän ennen töihin lähtöä:). Kudoin molemmat sukat samanaikaisesti, sitten olikin kätevästi sukkapari valmiina.








Tässä osa joululahjoiksi tekemistäni lapasista ja sukista.





Sain myös valmiiksi miehelleni Dalur-paidan. Lankana Alafosslopi. Hän valitsi samat värit kuin minun paidassani, mutta tummemmat sävyt. Näille paidoille onkin ollut mökillä käyttöä.





Poika teki tämän vuoden piparitalon. Mallina on mökin pihasauna. Tästä tuli todella upea!








Olen jo pitkään etsinyt seimihahmoja. Syksyllä satuin näkemään Keramiikkapaja Kruukun kuvia ja ihastuin heti. Tuon tallin teki mieheni mökiltä löytyneestä vanhasta laudasta. Tähdeksi sopii kivasti pieni piparimuotti. Tästä seimestä tuli kerrassaan ihana.





Talven ihania nautintoja, avanto. Varsinkin lenkin jälkeen on todella hienoa virkistäytyä raikkaassa vedessä. Joskus aiemmin en voinut kuvitellakaan meneväni avantoon, mutta nykyään se kuuluu talveeni. Tänään juhlin myös syntymäpäivääni pitkällä kävelyllä talvisessa luonnossa ja sen jälkeen avannossa. 

Oikein hyvää ja onnen täyteistä uutta vuotta Sinulle! Onni löytyy pienistä asioista:)

(ps, kuvat olen ottanut puhelimella)

8 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihania töitä olet tenyt tänä vuonna.
Oikein ihanaa ja idearikasta uutta vuotta.

Timi kirjoitti...

Oh, it's so good to hear about you!!! ♥
All your works are beautiful!!! A love those mittens and the sweater you made for your husband is amazing!!! Your family is very lucky to get so many lovely hand made presents from you!
And today is your birthday? Happy Birthday!!!♥❀✿❀♥
(My husband also celebrates his birthday today... :) )

And:
Hyvää uutta vuotta!!! ♥

Maria kirjoitti...

Kiitos❤

Maria kirjoitti...

Thank you❤
Yes, today is my birthday😊
Congratulations to your husband🌺
You can Finnish, great👍

Tauvonpaikan Kaisu kirjoitti...

Niin kauniita, taidokkaita käsitöitä olet tehnyt viime vuoden puolella. Olet jaksanut osallistua monenlaisiin haasteisiinkin! <3

Minua kiinnostaa tuo pieni kirjottu kuusi. Miten sinä työstit sen koristeeksi kuuseen? Näytätkö joskus enemmänkin niitä? Vaikka seuraavan joulun alla.

Ja ihana ikioma avanto sinulla siellä. Minä olen niin harmissani, kun täällä sulkivat talviuintipaikan koronan taki. En oikein ymmärrä.

Kaikkea ihanaa tähän vuoteen sinulle! <3

Анна Гончарова kirjoitti...

Все очень красиво!!! Прекрасно!!!

Maria kirjoitti...

Kiitos Kaisu❤
En ole vielä viimeistellyt tuota kuusta, teen siitä kolmion muotoisen tyynyn.
Avanto mökillä on ihana! Harmi, että teillä suljettu. Täällä kotona uintiseuramme avanto on vielä käytössä, valitettavan harvoin sinne jaksamme lähteä...

Maria kirjoitti...

Anna, Thank You very much❤