maanantai 12. toukokuuta 2014

Mummi kanasensa niitylle ajoi...



Muutamia viikkoja sitten 13-vuotias poikani alkoi rakentaa pihalla jotain salaperäistä. Siinä oli tuumailuja isojen veljien kanssa. Sitten eräänä päivänä hän kysyi minulta, haluaisinko kanoja. Voi ihanuutta! Olen jo vuosia haaveillut omasta pienestä kanalasta.

Olemme aika hartaasti lukeneet Kirsti Hassisen kirjaa 'Omat kanat, omat munat'. Se on todella kaunis kirja. Ja lisäksi todella hyvä tietopaketti kanoista ja niiden hoidosta. Kiitos vaan Maatiaismuori Kirsti tästä kirjasta!






Äitienpäivän aattona poika sitten soitti kanatilalle ja tilasi kanat ja kävi miehen kanssa ne hakemassa. Voi sitä iloa! Ruusu, Hertta ja Kielo kotiutuivat heti. Niitä on todella mukava seurata.
Hassisen kirjasta löytyivät myös kaikki viranomaisohjeet kanojen pitoa varten.

Aamulla on hauska herätä, kun ohjelmassa on ihan ensimmäisenä kanojen ruokinta. Ihan olin vähällä myöhästyä töistä tänään, kun aika kului kanojen touhuja seuratessa:)







Ja sitä riemua, kun eilen löytyi ensimmäinen muna. Sain syödä sen tänään aamiaiseksi:)







15-vuotias poikani oli aivan itse tehnyt minulle kaulakorun. Ja lempiväreissäni!








Nuorimmat olivat tehneet ihania äitienpäivälahjoja koulussa.







10-vuotias oli tehnyt tyynynpäällisen. Nämä ovat niin ihania ja hellyttäviä lahjoja.








Vanhemmat lapsetkin tietävät, mistä äiti ilahtuu:)








Äitienpäivän kukkia.








Oikein hyvää viikonalkua! Täällä nautitaan kanojen touhuista:)

8 kommenttia:

Timi kirjoitti...

You got beautiful presents for mother's day!!!
I like your hens! :o)

Eila kirjoitti...

Voi että mukavalta kuulostaa pieni kanalasi! Minun äidillä on ollut pari kanaa ja siskolla vähän enemmän, myös kukkoja:)
Suloisia lahjoja olet saanut, helmet ovat tosi kauniit.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana tuollainen kanala, ja on tosi, että munat ovat erilaisia kuin kaupasta ostetut. Ihania myöskinn nuo lasten lahjat.

Ulla kirjoitti...

Voi miten kivoja kanasia :-)
Ja olet saanut kyllä todella ihanania äitienpäivälahjoja!

Irmeli kirjoitti...

Upeasti on poika täyttänyt äidin toiveet. Kivat nimet olette antaneet kanoille ja niiden touhuja on varmasti mukava seurata. Ihanilla lahjoilla sinua on sunnuntaina muutoinkin hellitty. Omatekoiset ovat niitä parhaita:)

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Minäkin olen haaveillut kanalasta!

Kerropa, ovatko kesäkanoja vai jäävätkö teille ympärivuotisesti? Millaisen suojan tarvitsevat? Ja täytyykö tehdä jotain viranomaisilmoituksia tai muita juttuja ennen kanojen ottamista? Pärjäävätkö ollenkaan keskenään ja jos pärjäävät, kuinka pitkiä aikoja kerrallaan - eli voiko kesällä tehdä reissuja? Onko joukossa myös kukko?

Todella kauniita ovat teidän kanat ja sopivat hyvin kesäiseen pihapiiriin, ja nimetkin niin kanafrouville sopivat! En ihmettele, jos töihin lähtö on meinannut unohtua :-) Kohta alkaa onneksi loma ja voit keskittyä kokonaan kanojen elämän seuraamiseen...

Leppoisia loppukevään päiviä!

Maria kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne!
Heli, ilmoitus siipikarjanpidosta täytyy tehdä. Ohjeita on eviran sivuilla. Kanoja ei voi jättää päiväksikään, aina pitää olla puhdasta vettä ja ruokaa tarjolla. Lisäksi kanat pitävät rutiineista:)
Nyt siis emme enää tarvitse vaan lasten- vaan myös kanojenhoitajaa:)

Katri kirjoitti...

Voi elämän ihanuutta ja kauneutta! Kanoista olen melkeinpä kateellinen....