sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Maaliskuu



Maaliskuu! Eilen oli ihana aurinkoinen kevätpäivä. Se innosti siivoilemaan kaappeja. Se innosti myös ulkoilemaan ja laittamaan ensimmäiset kevätkukkaistutukset. Korissa narsissi ja kaksi helmihyasinttia.




Laitoimme myös kahvipaikan pihalle ja joimme kevään ensimmäiset pihakahvit:). Auringonpaisteesta huolimatta ilma on vielä aika kolea. Siis talvi vielä vaikka lumet ovat käyneet vähiin.





Löysin punasavisia lautasia, jotka on tarkoitettu kukkaruukkujen alusiksi. Maalasin ne ja lakkasin niihin kukkoja pääsiäiskoristeiksi. Nämä ovat kivoja pääsiäiskattauksissa vaikka kananmunille tai karkeille.






Ompelin myös muutamia pussukoita. Tämä ruusukangas on Sandersonin. Vuori valkoista lakanakangasta. Tuossa ruusukkeen keskustassa oleva nappi löytyi hiihtolomalla maailman ihanimmasta nappikaupasta, täältä. Tuossa kaupassa olen asioinut jo nuoruudessani ja ilokseni se vielä on paikallaan.







Sininen pussukka Tilda-kangasta.








Tämän pussukan ompelin Ikean keittiöpyyhkeistä. Nuo kankaat olivat niin suloisia;). Myös näiden molempien napit samasta kaupasta.

Oikein hyvää maaliskuuta ja aurinkoisia kevätpäiviä!

2 kommenttia:

Adelina kirjoitti...

Muy hermosas las bolsas Tilda ! Veo que ya comienza la primavera por esas tierras tan bonitas aunque aún queda nieve . Ya falta menos !
Besos.
Adelina

Lumiruusu kirjoitti...

Kiitos suloisen keväisestä narsissi-kuvasta -oikein tuli hyvä mieli!

Ihania pussukoita kaikki ja kivat ruusukkeet koristeena,UpeaSandersonin kangas :)